Värivaloissa

vuoden viimeisenä aamuna sataa lunta

maa on valkea,

ikkunat kuurassa

uudenvuodenaatto Helsingin keskustassa

ikäiseni tytöt puhuvat viinasta

tapaan ystäväni Kompassilla

he ovat kauniita kaikki kolme

minä tunnen onnea

iloitsen heistä

iloitsen lumesta

ja tulevasta vuodesta

vaikken voi vielä sanoa onko se hyvä

mutta Criminal Mindsin ja naurun

aliaskorteilla pelatun tarinapelin

kasvisruoan, rakettien värivalon

ystävyyden läpi katsottuna

minä uskallan ainakin unelmoida

Uudenvuodenlupauksia

istun hämärässä huoneessa

patjan päällä lattialla, paperiliimaa sormissa

radiosta soi Ultra Bra,

teemukissa jäähtynyttä glögiä

kuvia pöllöistä

Jyväskylässä ammuttiin

minä suren tätä maailmaa ja sen menoa

liimailen kirjan sivulle perhosia,

rusetteja ja tulevan vuoden suunnitelmia

luen lävitse novellini ja runoni

kalenterista ympyröin nimet

jotka liikauttavat jotain sisälläni

vaatekaappi pitäisi kai siivota

mutta jos suljen oven

voin kuvitella ettei sellaiselle ole vielä tarvetta

vuosi vaihtuu pian

minä yritän pysytellä perässä

merkitä ylös kaikki mitä täytyy muistaa

juosta juniin, istua linja-autoissa

huutaa kiitokset kuskille

poistua sulavasti paikalta

ja ehkä voisin luvata olla hieman viisaampi

mutta paljon enemmän

tahtoisin olla vain onnellisempi

Negatiivinen asenne

joku tässä yhtälössä käyttäytyy typerästi

- todennäköisesti minä kun kerta toisensa jälkeen

jaksan provosoitua

itseäni nuorempien toilailuista

ja ulkonakin sataa vaakasuoraan

huomenna en sinne varmasti astu

ellei vesi muutu lumeksi

mutta onneksi minulla on tanssikengät

ja uudet korvakorut

vuosi alkaa pitkällä junamatkalla

ja eilen suloinen huilistityttö

leipoi kanssani pipareita

(CMX avitti jälleen otsikossa)

Kuutosratikassa

odotan ratikkaa pakkasessa

ne eivät yleensä myöhästele mutta

nyt kutosta ei näy ajallaan

ja vanha mies kävelee pitkin raiteita

kuin aikoisi jäädä alle

vaikka ajoneuvo viimein tulee

minun sormeni pysyvät kohmeessa koko matkan

Sörnäisestä Arabianrantaan

ja ylioppilastalolle

minun sormeni ovat kohmeessa

ajatukset hajanaisia

vieressä istuva mies hakkaa jalalla

minun musiikkieni tahtia

kaupunki tuntuu niin kaukaiselta

se on pimeä ja täynnä ihmisiä

Ihmisiä (myös niitä sellaisia)

eksyimme Kouvolan vastatuulessa

minä ja uusi ystäväni

joka odotti rautatieasemalla jalat täristen

kuten minäkin

joka meinasin perua koko jutun

vielä varttia ennen junan lähtöä

kolmas voitti pelkonsa lähteä yksin uuteen kaupunkiin

ja pidin heistä molemmista

eikä minun ollut kovin vaikea puhua – puhuin liikaa

ja liian kovalla äänellä

mutta halasimme silti vielä ennen kotiinlähtöä

vaikka olisin tahtonut jatkaa

aina kauemmas itään

ja hän sanoi minulle että portaissa

on se ihminen

jota hän ei tahtoisi kohdata

kai meillä kaikilla on omamme

ne joiden pelkäämme tulevan vastaan kaduilla

silloin kun olemme suojattomia

Arkipakolainen

ei ole suurempaa vapautta

kuin pyörän selässä vietetyt hetket

(paitsi ehkä juna)

pimeä kylmä katu

minä ajan tuulennopeudella

pysäyttämätön riemu

ja sietämätön onnellisuus

tästä alkaa pakomatka

minä karkaan teiltä kaikilta

pujahdan metsäpolkujen suojaan

keinun pakkasillassa

miksen voisi aina

olla näin iloinen

Lämmintä, ikävää

juoksen ruohokentän laitaa

se on vihreä ja liian tuore

vihaan tätä lokakuusäätä

keveää sadetta ja merituulia

entä jos lumi ei saavu?

jos se ei hautaa alle näitä katuja

enkä voi kadottaa itseäni talveen

jos en pääse jäätymään pakkasissa

ja turrunkin lämpöön

Musta joulu

jouluaatto,

vettä ja plusasteita

lievä sokerihumala

teemuki ja runokirja

liimaan piparitalon kattoa kiinni

irrotan pään pipariukolta

ajatuksissani junalippu Rovaniemelle

pakoon tältä sateelta

televisiossa puhutaan ruotsia,

minä ymmärrän sanan sieltä

toisen täältä

se tekee minut iloiseksi

tämä joulu on mustin vuosiin

ja samalla onnellisin

Kuusen hatarat oksat

kuusen oksat ovat hatarat

tuskin kantavat koristeiden painon

ja latvasta puuttuu tähti

minä olen uninen ja hiljaa

asettelen palloja yksi kerrallaan

ulkona ei ole edes lunta ja muistan liikaa

se tekee välillä kipeää

pelko kiertää ympyrää päässäni

kaipaan jotakuta toistelemaan lauseita

joihin toivoisin voivani uskoa

olisinpa lapsi

ja tämä olisi vasta viides tai yhdeksäs joulu

että voisin koristella kuusen ja hymyillä oikeasti

ilman että sisälläni velloisi koko ajan halu

paeta vain yläkertaan

vaikka kaiken järjen mukaan minun kuuluisi olla turvassa

oksat taipuvat painon alla

niin minäkin

Yläastemuistoja

bussissa tyttö jonka kanssa leikin lapsena

on nyt minua pidempi

tunnistaako hän kasvoni vai

olenko kasvanut jo liikaa?

he ovat minua nuorempia

ja puheista käsitän

että jotkin asiat eivät koskaan muutu

mutta ehkä hekin vielä kerran

kasvavat näkemään asiat toisella tavalla

kyydistä jäädessään poistuvat peräkanaa

tyttöjoukko jää ruotimaan kolmannen

hiuksia ja vaatetusta

minä olen vain hiljaa katse kirjassa

jotkut maailmat eivät koskaan muutu

ja ehkä niin on vain oltava

mutta onneksi minä olen jo toisaalla

Helppoa olla onnellinen

kilometrit kiitävät ohi kirjaimellisesti laulaen

jokaisen kappaleen mukana ja

vaihdamme vielä viimeiset muistot tästä vuodesta

puristan kädestä vielä ennen hyvästejä

kotona heitän lattialle patjan

kokoan sen ympärille kirjamuurin

suojaksi todellisuudelta

pöydällä kolme kirjettä

tekevät minusta hetkeksi maailman

onnellisimman

ja lumettomuuttakin ehkä sietää

kun voi kuvitella hennon kuurapeitteen

uppohangeksi

Tarttuva hymy

minä toivoisin teidät nauramaan kanssani

hymyilemään läpi pimeyskuukausien

hymyilemään niin

että poskiin sattuu

suutelemaan poskelle ja näpläämään tukkaa

aamu-unisina tai

juuri ennen nukahtamista

minä tahtoisin teidän olevan onnellisia

silloinkin kun itse en ole

koska juuri teidän onnenne

saattaa olla se yksityiskohta

joka saa minut uskomaan huomiseen

Solu täynnä savua

tulevaisuudessa me ehkä huijaamme kaikkia

ahtaudumme yhdessä pieneen keittokomeroon

joku polttaa kalapuikot pohjaan

ja siksi tyydymme mansikkajogurttiin

savuisessa keittiössä kritisoimme maailmaa

nauramme asioille jotka

ovat liian vakavia

katselen paljasta maata

täyteen pakattuja laukkuja

enkä haluaisi heidän vielä lähtevän

Aavarannan haaveilija

ja sinä päivänä minä nousen junaan

viimeisen kerran siltä laiturilta

viimeisen kerran siltä asemalta

jossa olen

itkenyt halannut suudellut

nauranut laulanut tuntenut

pelännyt vihannut kaivannut

viimeisten silmäysten jälkeen

heitän puhelimeni ulos ikkunasta

valehtelen osoitteeni

ja varon katsomasta ketään silmiin

älä näe minua

älä koske minua

älä koskaan anna minun luulla että

voisin olla muuta kuin

Aavarannan haaveilija

kävelen vieraat kadut omikseni mutta

annan kaikkien säilyä vain varjoina

valomaailmani rajoilla

ette te minua tunne,

enkä minä teitä

ehkä joskus vaihdamme jonkun sanan

mutta emme koskaan avaa

ovia asuntoomme

kuten ystävää rakastetaan

joskus tunnen syyllisyyttä

kuinka minä välitän edelleen

ehkä liikaa, ajattelen

ehkä minä välitän sinusta liikaa

mutta onko sen väliä

koska minulla on hyvä olo ja hymy silmissä

kun voin selata kanssasi karttakirjoja

ehkä siinä voisi olla kuka tahansa muu

ehkei ajan olekaan tarkoitus häivyttää kaikkea

voit yhä olla minulle erityinen

ja voin edelleen sanoa rakastan sinua (ystävänä)

vaikka rakennatkin tulevaisuuttasi

jonkun toisen kanssa

ja minä olen vapaa menemään minne ikinä haluan

eikä se tunnu ollenkaan pahalta

Rauhanrikkoja

joskus pelkään tekeväni väärin

työntäväni käteni asioihin

jotka eivät minulle kuulu

kun tahdon oppia ymmärtämään mitä on elää

tuntureiden ja vähemmistökielen maassa

minä palan halusta kuulla tarinoita saamelaisista

mutta mitä jos minut kohdatessaan he

katsoisivat kylmästi

tai nauraisivat päin kasvoja

sillä eihän etelän tyttö voi koskaan käsittää –

en minä yritä heidän joukkoonsa sulautua

tahdon olla vain ulkopuolinen tarkkailija,

mutta ei vihollinen – ystävä

sellainen jolle kerrotaan mielellään asioita

että miltä se tuntuu olla yksi muutamasta tuhannesta

mitä on oppia kuoleva kieli heti syntyessään

mutta mitä jos heidän silmissään vain tunkeudun reviirille

jolta kuuluisi pysyä poissa?

Karttarakkautta

haluan sotkea seinällä roikkuvat kartat

täyttää ne rasteilla

huutomerkeillä sydänmerkeillä,

alleviivauksilla tussitahroilla

ympyröidä minun kaupunkini

tehdä joista ja järvistä omani

maalata moottoritiet kämmenselkiin

valloitan maailman ullakkohuoneesta käsin

painan mieleeni Jangtsen mutkat

Norjan suurimmat kaupungit

Euroopan korkeimmat pisteet ja ääriolosuhteet

Oimjakonin pakkasista päiväntasaajan helteeseen

Väsymys

ihmiset ovat väsyneitä

lähestyvän joulun juhlintaan ja

jatkuvaan läheisyyteen

me säpsähtelemme toisiamme,

sanoista, teoista

kyllästymme, uuvumme,

olemme äärimmilleen vietyjä kuin jouset

”Onko aina pakko olla tuollainen?”

kärjistämme toistemme ikävät puolet

sekä omat huonot mielialamme

lyhytikäiseksi kyräilyksi

”Onko sillä jotain väliä?”

älä sano mitään

pysy hiljaa,

hekin jaksavat

katsella

sinua

Kun ranteeseeni kasvoi puu

nämä päivät ovat toivepäiviä

näiden päivien varaan

ja lämpöön minä rakennan itseni;

hiljaisuuspäiviin jolloin lakkaan hetkeksi kaipaamasta

onnellisuuspäiviin,

vieraskielisiin kirjoihin

omenahillon makuun kielenpäällä

soljuvien sanojen virtaan

ja riippumattomuuteeni mistään tai kenestäkään

ranteestani kasvaa puu,

toivon sen oksien kuroutuvan sydämeni ympärille

juurien imevän itseensä kaiken maailman valon

sen vähäisenkin joka vain

muutaman tunnin ajan haroo taivaankantta

puhkoo pimeyteen reikiä jotka pakkanen vetää nopeasti umpeen

Katrina

suojamuurien sortuessa vesi tulvii kaupunkiin

tuo mukanaan irtoproomun ja

suolaiset tuulet

seinien romahtaessa ihmiset lentelevät paperiensa lailla

alas kaduille

yhtä helposti rautaiset tolpat

irtoavat betoniotteesta

minä tuijotan

pelkään ja kunnioitan

neljäkymmentäkaksi metriä sekunnissa

varoittamatta kahdeksalta aamulla

luonto tulee ja tuhoaa

kaiken minkä me kuvittelimme

rakentaneemme kestäväksi

Tänään minä en osaa

tänään minä en haluaisi runoilla

eihän tästä mitään kuitenkaan tule

tänään en osaa olla hyvä ystävä

en jutella ihmisille koska

kaikki sanat tuntuvat turhilta, itseään toistavilta

yhdentekeviltä ja riittämättömiltä

mutta minä haluaisin kirjoittaa tarinoita

lauseet eivät vain

rakennu paperille

se saa minut ajoittain tuntemaan itseni

epäonnistuneeksi

tänään on vaikea tehdä päätöksiä

ja pitää lupauksiaan

noudattaa velvollisuuksiaan

hoitaa tärkeitä asioita

tänään minusta ei ehkä ole mihinkään,

hyväksyn sen

yritän huomenna uudestaan

Tanssiharjoituksissa

sadussa prinsessat tanssivat jalkansa kipeiksi

se ei oikeastaan ollut

kovinkaan hohdokasta

mutta vielä minä opin ne vaikeat valssiaskeleet

ja pyörimään oikeaan suuntaan

katselen heijastuksiani ikkunasta

kuvittelen itseni leveähelmaiseen mekkoon

pyörimään varpaillani,

taivuttamaan selkää, katsomaan silmiin pariani

ehkä minusta silloin tulee kaunis

mutten voi ajatella sitä vielä

sillä joka kerta kun erehdyn pohtimaan kuvitteellista yleisöä

(askel viereen, askel viereen, askel -)

sekoan tahdista

Unia

revin itseni hereille

sekavien harhakuvien maailmasta

- olen katsellut niitä jo toista tuntia keskellä päivää

revin itseni todellisuuteen jossa

en näytä ollenkaan samalta kuin unissa

ja hetken tuntuu paremmalta

kunnes tajuan nukahtaneeni jälleen ilman syytä,

ilman loogisia selityksiä tälle jatkuvalle väsymykselle

se käy ylleni kuin harmaa talvitaivas

vaikka nyt lumen tultua onkin valoisampaa

kaipaan kaakaomukia käsien välissä

kaipaan kotikeittiön lämpöä ja hiljaisuutta

lapsellista turvallisuustunnetta

Mistä tiedän, mistä en

tänään ymmärsin että vuosi loppuu

ja alkaa toinen, hieman pelottava

sellainen joka vaatii aikuistumaan

ottamaan vastuuta

kirjoittamaan ylioppilaaksi

ja viimeinen kysymys kuuluu:

onko minusta siihen?

tiedänkö tarpeeksi kertoakseni

kuinka syntyvät maanjäristykset,

hirmumyrskyt, syklonituulet valtamerien yllä

enemmän minä tiedän

siitä miten hyvältä tuntuu juosta läpi lumimaiseman vain siksi että huvittaa

olla kykenevä pysähtymään milloin tahansa

enemmän kuin ruotsin epäsäännöllisistä verbeistä

tiedän mitä on kun sormet ja varpaat jäätyvät

ja miten hauskaa on jättää järven rantaan viestejä:

elämä on juhla,

vaikka joskus unohdan sen itsekin

ainakin silloin kun näyttää
että ympärillä olevien onnellisuus riippuu siitä

mitä kirjaimia papereihin painetaan

(ja salaa minä ajattelen

että maailmassa on tuhat tärkeämpääkin asiaa)

Antakaa minun nukkua

kello 7.30

makaan paikoillani, annan

hämärän valon siivilöityä ylitseni

aamuäänien kulkea läpi vastaheränneen mielen

kolinaa, aura-auton kolinaa,

avainnaksahduksia lukoissa,

askelia ovenavauksia,

ihmisiä kovaäänisiä eläväisiä

vaikka on vielä näin pimeää

kello 7.35

iholleni iskee kylmyys

antakaa minun maata vielä hetki

siellä mihin se ei yllä

Pienen mittakaavan itsenäisyyttä

tänään sadat marssivat läpi kaupungin

laskivat sotahaudoille seppeleen ja lauloivat tahdissa

mutta minun Helsinkini oli autio

tapani mukaan en ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan

( mutta minun ainoa tarkoitukseni olikin vain harhailla muualle)

täällä ei marssita paraateja autoteillä

televisiossa naisilla on kauniita mekkoja

kampauksia jollaisista en voi edes unelmoida

mietin että eikö heitä jo väsytä

se ainainen hymyily

onko heillä todella hauskaa?

Minulla ei olisi tai en tiedä,

hauskempaa silti täällä, missä saan nojata

päätäni olkaa vasten rispaantuneissa vaatteissani,

takkuisessa tukassani

ja näyttää hapanta naamaa jos niin haluan

nukahtaa hetkeksi juuri silloin kun huvittaa

Talvi tulee kaupunkiin

Kalliossa räntä sataa viivasuoraa kasvoihin,

kiirehdin lainaamaan kirjoja, kuvittelen kuinka

muutaman viikon päästä luen niitä

kun illat ovat pimeitä ja hanget korkeita

Aleksanterinkadun jouluvalojen alla

satojen kenkäparien kopina sinne tänne

näyteikkunaan tuotu peura hymyilee lapsille

heidän kasvonsa loistavat jouluvaloissa

Asematunnelissa käy kylmä viima

me piiloudumme muovikuusen taakse arvuuttelemaan

kuinka pahasti junat ovat tänään myöhässä

Matkalla kotiin loska vaihtuu uuteen lumeen,

astuessani ulos jätän jälkeni tienvarteen

Loputtomasti samaa

minä vähän pelkään ajatuksiani

sanoja, puhettani, kirjoituksia joita maalailen

joskus ihan vain aikani kuluksi

iltaisin kun en malttaisi nukkua

jouduttaakseni hitaasti laahustavia minuutteja

ja minä vihaan pelkojani

joilta en pääse pakoon edes yöjunilla

paikkakuntavaihdoksilla

ympäristömuutoksilla

ne vain ovat

näissä hetkissä, pimenevissä illoissa

heijastuvat ikkunaruudun pinnasta

ja minun on pakko tuijottaa takaisin

vaikka tahtoisin sulkea silmäni

mennä nukkumaan

herätä vasta kun kaikki on jo ohi

Otsikko lainattu CMX:ltä

Vuoden viimeinen pyöräretki

siellä me ajamme

läpi kuuraisen maan ja jäätyvän metsän

eksymme reitiltä kerran

minä nauran sille ja hän

katsoo minua kärsimättömästi

kuten katsotaan niitä jotka eivät suhtaudu vakavasti

sellaisiin asioihin kuin

joutua hukkaan joulukuussa

siinähän voisi vaikka paleltua kuoliaaksi

mutta tietenkään eksyminen täällä

ei ole sama asia kuin jossain muualla

aina löytää kotiin ennen seuraavaa lumisadetta

pyöristä toinen on musta ja toinen punainen

toisesta uupuvat kunnolliset jarrut

toisessa natisevat ketjut

kolisevat armotta ylämäessä

alas mennessä ajamme liian lujaa

Kelvollisuuskysymys

ei sillä niin väliä,

etten ole tarpeeksi pitkä tai kaunis

mutta sillä on

että joskus en tiedä mitä sanoa

tai etten tiedä miten olla

että on hetkiä jolloin minua katsotaan sillä tavalla

joka viestii että olen liikaa

väärässä paikassa ja väärään aikaan

minä tahtoisin tehdä kaikki hymyilemään

olla se, jonka ei tahdota lähtevän pois

kaikkia ei vain voi miellyttää, he sanovat

mutta mitä jos se on juuri mitä haluan?

Koputa niin avataan

tässä huoneessa asuu kylmyys luihin ja ytimiin

ja kirjojen peittämät lattiat

herra Ylpön tumma ääni

seinille liimatut postikortit

tumma viulukotelo ja nuottiteline

sanankirjojen epäsiistit pinot,

ruutupaperille väsätty lukujärjestys

jossa kellonajat on piirretty mustalla tussilla

pohjoissaamen verbit,

lokatiivi ja duaali

joulukalenterissa hymyilee keiju valkeassa mekossa

(vai olenko jo liian vanha uskomaan niihin?)

hallitun kaaoksen vartijana,

tässä huoneessa jossa

patterit eivät koskaan toimi kunnolla

ja tavarat suljetaan viikonlopuiksi lukkokaappeihin

teepussien seassa seisoo absinttipullo

ja syksyisin ikkunalaudalla nököttää kärpässieni

sinisessä muovimukissa

tuntuu kodilta

Toisinaan odotan kirjettä Tylypahkasta

minä haluan jälleen maailmaan

jossa postipöllöt tuovat kirjeitä aamuisin

oven avatessa voi tavata sängyltään kotitontun

ja metsästä löytyy yksisarvinen

on vaikea käsittää millainen vaikutus

voi muutamalla kirjalla olla nuoren tytön elämään

enhän minä varmaan edes

kirjoittaisi näitä sanoja

tuntisi näitä ihmisiä

opiskelisi tässä koulussa

ilman noita nuoria velhoja

ja joka kevät

minä otan hyllystäni nuo puhkiluetut kirjat

rakastuakseni uudestaan

Radanvarrella

teen kävelyretkiä alkutalvessa

etsin jonkinlaista vapautusta routivista pelloista

ja hauraasta kuoresta lammen pinnalla

yritän kovasti vakuuttaa itseni siitä että

ulottuvillani on kaikki kauneus mitä ikinä tarvitsen

se on lyijynharmaassa taivaassa

jääkiteiden peittämissä pinnoissa

ohitan junaradan lähempää kuin olisi turvallista

ehkä tämä on se vuosi

jolloin jään kielestä kiinni valotolppaan

Muukalainen

siellä mistä minä tulen kadut ovat vielä mustia

mutta täällä niitä peittää valkea kylmyys

pysähdyn pimeään 

kieppuvan lumen keskelle

jouluvalotähden alle

muistan marraskuun vuosia sitten,

se oli tätä kylmempi

kaikki tässä yhtälössä on muuttunut;

aika, paikka ja ihmiset

mutta silti minusta tuntuu jokseenkin samalta

kuin kolmetoistavuotiaana:

vähän eksynyt

paljolti epävarma

luultavasti onnellinen

ennen kaikkea varma siitä

ettei ole tästä maailmasta

Matalalla roikkuvat pilvet

monet asiat ovat tänään matalia;

kuten ilmanpaine ja minun mielialani,

ääneni, jota painaa ikävä ja muodoton kaipaus

kai jonkinlainen halu palata menneisiin

tai pyyhkiä kokonaan pois entiset elämät

etten enää muistaisi kuka olin

silloin voisin istua autossa kuunnellen raskasta sadetta

ja olla itkemättä rautatieasemalla

kun tuntuu että kaikki muistot vyöryvät päälleni ja

olen niiden edessä täysin voimaton sanomaan

että minä pärjään kyllä

Ikävä marraskuu

Sörnäisen kadut eivät koskaan hiljene

mutta aika tuntuu hidastetulta
kun juon valkoista teetä posliinikupista

olohuoneessa jossa loistavat sisustuskynttilät

naisella on silmissään nauru

ja minä lähes painan pääni hänen mustiin hiuksiinsa

koska minä kaipaan ihmisentuoksua kasvoillani

sormissani, ihollani

mies lepuuttaa kättään tämän olalla enkä tiedä mihin kohdistaa katse

sillä taustalla pyörivät kuvat Norjasta ja tahtoisin sanoa

että minä tunnen nuo kylät teitä paremmin

mutta pysyttelen hiljaa

tänä iltana en puhu vuonoista vaikka haluaisin

kertoa hänelle kaiken itsestäni

Aamuyö bussissa

kello viisi aamulla

istun takimmaisella ikkunapaikalla

kuljettaja ei joko pitänyt minusta tai

häntä väsyttää ajaa näin aikaisin aamusta

näin aikaisin on silloin kun

kaupunkikadut ovat ihmisettömiä

ja moottoritiet autioita

valokiilojen pimeässä

minulla on päässäni tuhat tarinaa

hissimusiikin soidessa

minulla on ylisuuri neulepaita

ja takkuja hiuksissa

kello viisi aamulla

ei millään malttaisi nukkua

on niin monta hetkeä elettävänä

aamuyöbusseissa

Vinoutunut todellisuus

hassut torstai-illat:

kirjojen henkilöt jotka ärsyttävät minua

mutta ovat silti kaikessa tekotaiteellisuudessaan rakastettavia

ja lauseet jotka ovat kuin omasta kynästäni

siellä täällä nukuttujen

hajanaisten unituntien paino

viipyy vielä silmissäni

pianomusiikki sekoittuu seinänaapureiden kikatukseen

(he toivat minulle ananasta)

ja tahtoisin liittyä mukaan

tai sitten haluaisin

juosta ympäri sateista pikkukaupunkia

Itsestäänselvyyksiä

jos yleensä mieli on pelkkää kaaosta

ja ajatukset ristiriidassa keskenään

mitään en niin rakasta kuin näitä selkeyden päiviä

jolloin ymmärrän että

minulla on kaikki mahdollisuudet

olla onnellinen

eikä se ole vain klisee ilahtua pienistä asioista

sillä tänään minä iloitsin

jogurtista

ruotsin sanoista

koeviikon loppumisesta

uudenvuoden suunnitelmista

Vuonna 1979

Ihmisäänien hälyn yli

me kerromme toisillemme tarinoita

tarinoita menneistä sukupolvista

siitä kuinka nuori poika kiipesi palotikkaita

ylös rakastettunsa huoneeseen

me puhumme asioista joista vaietaan

ja joista tajutaan kysyä vasta silloin

kun viimeiset muistajat ovat jo kuolleet

tai kadonneet

me kerromme päivistä joita

emme itse olleet todistamassa

ich würde dir erzählen

Aamulla puin päälleni värejä
jotka riitelivät keskenään
ja sidoin hiukseni nutturalle
saadakseni ne paremmin
pipon alle

(ja näytin niin hämmentävän nuorelta jopa lasit päässä)

ulkona maa jatkoi routimistaan

kun minä kirjoitin saksan kokeeseen
ylipitkiä esseitä
ja kummastelin itsekin että
wohin kommen alle diese Wörter?

ne ikään kuin putoilevat sormistani konseptille

Teetä ja hunajaa

ja tänään minä päätin muuttua

sillä on syksyn kylmin päivä

ja tiesin että

tänä talvena minä en halua palella

ja koska kuuntelin lauluja niiltä ajoilta

jolloin uskoin
kaiken voivan jatkua ikuisesti samana

mutta nyt tiedän paremmin

ja juuri siksi minä päätin muuttua

unohtaen kuinka monta kertaa
olen päättänyt niin ennenkin