rakkausruno

yöjunassa tiedän:
olet se jonka haluan

pahemmin kuin ketään muuta

kätesi, ujoutesi
kuiskaukset, haaveet, pelot
ja unelmat

tahdon sinut
nojaamaan puoleeni
kuromaan umpeen etäisyyden

yöjunassa päätin:
sinut minä vielä saan

itselleni
pyytämättä anteeksi

prototyyppi

tämä raitiovaunu ei liiku
vielä vuosiin kaduilla

miksi asiat
täällä
tapahtuvat niin kamalan hitaasti?

olisi hienoa istua
näille penkeille

selkämystä koristaa
reittikartta

suljen silmät
voin kuulla kaupungin metelin

se ei peity kolinan alle
sillä uudet vaunut sujahtavat
raiteillaan kevyesti kuin aavistus

onnellisuushetki

kaikki on nyt
kaikki on tässä

nuoruus ja onni
minä
polkupyörä
ja sade hiuksissa

ystäviä siellä täällä
perhe, koti jonne mennä

kesä
kaksoissateenkaari

lisää näitä
onnellisuushetkiä
jossain kaukana edessä

holtiton

joskus tahtoisin
vetää lasit alas posliinikaupassa
ja juopua silkasta
typeryydestä

olla tarpeeksi rohkea
kulkemaan minne tahansa

vapaa sanomaan:
painu helvettiin, en tarvitse sinua

en tarvitse ketään


tarpeeksi itsevarma
katsomaan silmiin niitä
joita haluan

tarpeeksi välinpitämätön
riitelemään puhelimessa
keskellä rautatieasemaa

itkemättä

elämättömyyskriisi

pikkuveli juoksee vielä jossain ulkona
minä pesen jo hampaitani
ajattelen olevani epäonnistunut
lähes kahdeksantoistavuotias:

minulla ei
ole hurjaa elämää
ja menen nukkumaan kello kaksi yöllä

datailen parvekkeella
luen kamalasti kirjoja

en koe enää tarvetta
roikkua väkisin myöhään puistoissa


ehkei se haittaa,
viisi päivää ja matkustan
reppuni kanssa pohjoiseen

ehkä siitä kehittyy
seikkailuja
yhden kesän tarpeeseen

sosiaalisesti surkimus

toisinaan

tahtoisin raahata
jäseneni Lappiin
erakoitua porojen kanssa

katkaista yhteydet ulkomaailmaan

lakata olemasta niin
täydellisen idiootti

solmussa
epävarma
vaikea

(kun en tiedä tahtoisinko
vetää jonkun oikein lähelle
vai ainoastaan työntää kaikki
hieman kauemmas itsestäni)

Heinola

onko kaupunki pieni
jos asukkaita on kaksikymmentätuhatta?

ehkä ei,
mutta koskaan en ole
nähnyt näin autiota keskustaa

sunnuntai-ilta ja sataa
eikä mikään paikka ole auki

ja rautatiesilta kulkee
pelottavan korkealta
tumman veden ylitse

eikö sieltä hypitä alas?
minä kysyn

ei, ei kovin usein

sadetta ja ahdistusta

päässä humisee
lakkaamattomasti
kuin ulkona sade
joka estää minua karkaamasta
pyörälläni
metsiköihin

ympärilläni neljä seinää
ja päässä heittää

tuntuu että olen
lukittuna häkkiin

johon ainoastaan
minulla on avaimet

juhannusilta

juhannusilta
taivas on vaalea

kokonjämät loimuavat
vielä hetken
Kaivopuiston rantahietikoissa

ei uskoisi yöksi

ihmiset tulevat paikalle
pareittain, seurueittain

uitan kättäni kivikkojen välistä
meri on laaja ja lämmin

kotona odottaa
seitsemän kukkaa tyynyn alla

puuenkeli

kattoon
piirtyy suorakulmioita
sälekaihtimien väliköistä

ohiajavat autot
maalailevat kuvia
joita katselen

kuuntelen
kuiskaavia lauluääniä

ulkona on
kuuma, kesän
kuumin päivä ja pisin

täällä minun
on viileä
hyvä olla

piilossa
suojassa
turvassa

Putro laulaa enkeleistä

päiväunia

aurinko lämmittää
kasvojen ylitse kulkee

kellun unen
ja valveen rajamailla
siellä missä on
aina vähän hiljaisempaa

kallioilla
autotien varressa
on oma pieni valtakunta

puoliunta
näen läpi silmäluomien
kelluu säteitä

turhinta kaikesta

vainoharha -
se on kaikista turhinta

kurkkua kuristava
tunne
vieraat ajatukset jotka
eivät rationaalisessa mielessä
olisi edes totta

minä olen
irrationaalinen

ja pelkään turhaan

mutta voi, ainoa
asia joka todella voisi työntää
muita pois

on minun estoinen käytökseni

yksinkertaista onnellisuutta

kesäpäivä Helsingissä
ei voisi olla paljon parempi

siihen kuuluu:

auringonpaistetta
polkupyörän natinaa
ja kirjastojen viileyttä

rentoa odottelua
raitiovaunuajelua

vanha mies
joka toivoo hyvää päivänjatkoa

Prometheus

väsynyt,
onnellinen

kaulassa metallilaatta
siinä nimet,
päivämäärät

elämäni parhaimpia
viikkoja
onnellisia muistoja


jälleen sataa
samoin kuin saapuessa
raskaita pisaroita
auton katolla

tahtoisin vain halata kaikkia

ne ihmiset
jotka vielä hetki sitten olivat
tuntemattomia

näkevät nyt minusta niin paljon:

elämänasenteen
ja onnellisuuden
mielipiteet, sanat, ajatukset

kirjoittavat minun olevan
kaunis
tai mukava

joku tunnustaa
jopa ihastuneensa

savuna ilmaan

edessäni lojuva paperi
on otsikoitu
pelkoja

valkea tausta tyhjyyttään
nauraa:

mutta ethän sinä enää pelkää
suuria väkijoukkoja
kadulla lähestyvää miestä

et pakene itseäsi
jatkuvasti pohdi onko
tämä se päivä kun jäät yksin


tänä iltana
me poltamme viimeisetkin rajat
tuhkaksi

heijastus

joskus
on hetkiä

joissa on vain niin
helppo olla

muiden seurassa
itsensä kanssa

näkee heijastuksen
pimeässä saunaikkunassa

se hymyilee,
se on kaunis


(hymyile takaisin)

tajunnanlaajennus

olen kuullut
miljoona eri teoriaa
maailmankaikkeuden synnylle

ja huomaan
puhuvani enkeleistä
kertovani asioita tavalla
johon en ole tottunut

mitä tapahtuu

minä yritän
venyttää käsityskykyä
uskoa että avaruus loppuu

eikä vastassa ole seinää
vaan pelkkää tyhjyyttä

mutta en käsitä

ehkä aina
ei edes tarvitse

saippuaa

saippuakuplissa
koko väriskaala
vesiliukoisella pinnalla

hajoavat
kuulakärkikynällä

saippuakuplat
väärään aikaan
paikassa jossa leijuvat kiivaat sanat

väsymys repii meitä liitoksistaan
kunnes jäljelle jää
vain hysteerinen nauru

metsässä

metsänpeitto, kesäilta
ympäröi takkutukkalasta
joka piilossa kuusen alla
vilttiinsä suojautuneena
itseään heijaa

ja tuuli soi

yhtäkkiä
on vain niin hiljaista:
ei ihmisnaurua, ei huutoja
ei tien tasaista hurinaa
jossain kaukana

peikkotyttö, takkutukka
uneen vaipua voisi
keskelle mätästä kosteaa
kesäiltaa tuoksuvaa

ensivaikutelmia

sekaisin uusia kasvoja
outojen nimien
yhteyksissä

minä tartun käsikyykkään
läheltä ja ajattelen:
haluan olla ystäväsi
ainakin tämän viikon

kukaan heistä
ei pelota minua
ei katso pahasti
tai naura sanoilleni

ja minä tunnen:
voisin olla täällä onnellinen

ja minä keinuin

mitä miettii tuo
varjo ja nainen jolle se kuuluu
istuu talonsa kuistilla
polttaa tupakkaa ja katselee

kohti puistoa

siellä keinun minä,
keinun jo kolmatta vuotta

me olemme kohdanneet
ennenkin

hän käy usein portaillaan
polttaa
juo kahvia
nauttii vain auringosta

ja näkee minut

minä keinun
välittämättä ihmisistä

enkä tiedä tunnistaako hän
ihmetteleekö joskus
kuka oikein olen

osaako odottaa kevättä
jolloin palaan keinumaan

tilanne vaatii jäätelöä

eksyksissä jo
kolmantena päivänä putkeen

en voi kuin istua kivellä
nauraa vähän itselleni
siitä kuinka kamalan hankalaa
voi olla suunnistaa omassa kotikaupungissa

”en minä enää
joudu harhaan”

niinpä juuri

tästäkin pinteestä minut pelastaa
ulkopaikkakuntalainen
joka käskee seurata aurinkoa
opastekylttien sijaan

kun tulen surulliseksi lakkaan olemasta surullinen

ja minähän
en aio olla surullinen,

kaikki voi kääntyä hienoksi

miksi ajatella sitä
mitä juuri nyt en omista

kun voin ajatella kaikkea muuta

ajattelen junia
valtamerilauttaa ja
elämää tuolla jossain

lukion jälkeen
kahdeksantoistavuotiaana

omassa asunnossa jonne
vain minulla on avaimet
kulkulupa
ja oikeus järjestellä tavarani miten haluan

hypin seinille

ulkona humisevat puut
mustina varjoina ikkunaa vasten

ehkä minun
pitäisi juosta sinne
ajaa polkupyörällä ojaan
ja huutaa

veisikö se tämän
levottomuuden johonkin muualle

antaisi tunteen
illuusion oudosta hallinnasta

siitä että tiedän
mitä täällä tapahtuu

eikä kaikki ole vain
outoa kohisevaa virtaa
jota yritän vangita käsiini

se lipeää
sormiväliköistä

otteita kesästä

yksinkertainen hyvä päivä
sisältää pointitonta
pyörimistä ulkona

vähän turhan kovaäänisiä teinipoikia
ruotsin kirjat ja yliviivaustussin

ihan hyvää sienikeittoa
vaikka sipulinleikkuu itkettää
ja poltan kieleni vähintään kahdesti

ei haittaa
että helteet jäävät kymmenen asteen päähän

vielä minä ehdin
palaa auringossa
nukkua öitäni parvekkeella

pyörä

pellot, talot
junarata
kiitävät ohitseni

on ihanaa irrottaa
kädet tangosta kohti taivasta
ja ajatella omiaan

minä tunnen tämän reitin
vaikka joskus eksyn ja joudun
keskeyttämään haaveiluni

ja polkupyörä nitisee
ylämäessä
alamäessä

mutta tiedän että
se on uskollinen
eivätkä polkimet hajoa jalkojen alta

suomalainen kesä

Suomen kesä:
lyhyt ja vähäluminen

tihkusadetta,
hiukset kastuvat

sormikkaat kädessä
pyörän selässä

lähimmälle rautatieasemalle

kun astun kirjakaupasta
paistaa aurinko
ja villaneuleessa alkaa tulla lämmin

ehkä nuo pilvet
vielä väistyvät

ja saan taas
nukkua yöni parvekkeella

oma koti kullan kallis

ollapa oma asunto
ja hallittavaksi supistettu
määrä tavaroita

ehkä silloin
huoneeni olisi siisti
työpöydän pinta näkyvissä
kirjat pysyisivät hyllyköissään

vaikka ovathan nuo
kovakantiset vinopinot omalla
tavallaan varsin hymyilyttäviä


tahdon vuorata seinät
kuvilla

kaapeista ei
löytyisi lihaa tai kahvipuruja

kesä

itkettää
naurattaa

istun mekko päällä
keskellä lattiaa

ulkona leikkivät lapset,
minä järjestelen kirjat pinoihin

tuohon syksy, tuohon kevät
yhteen nurkkaan ne
joita en enää koskaan aukaise


hetken kaikki on tässä

kaikki tunteet, kaikki
ikävä ja onni

päässäni sekavaa
samalla rauhallista

edessä kaksi ja puoli
pitkää kuukautta
jonkinlaista valinnanvapautta