20.11.2012

Viimeiset sanat

Vuosi on tullut päätökseen ja sitä kautta myös Kirosäkeet. Aloittaessani en rehellisesti sanottuna uskonut, että oikeasti jaksaisin runoilla tasaisesti vuoden ajan. Joskus selvästi kannattaa silti yrittää.

Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea ja ilmaista ajatuksiaan. On ollut hirveän kivaa. Sen verran kivaa, etten varmaan osaa lopettaa tähän.

...enkä aiokaan, koska minulla on mielessäni jo seuraava kirjoitusjuttu, joka on vähän samanlainen mutta toisaalta vähän erilainen. Aloitan sen 1.1.2013 ja linkitän tännekin, jos teitä vielä kiinnostaa seurata mukana.

Joten toivotan jo nyt hyvää alkavaa talvea, kaunista joulua ja hienoa uutta vuotta, kaikkea kerralla. Kirjoittaminen on ihanaa.

onhan noita laulajia ja tuulta pohjoisesta
allapäisiä mielialoja, ylpeyttä, iloa 
ja kirosäkeet 

(Menen muuten katsomaan CMX:ää 4.12., toivottavasti pääsisin laulamaan siellä mukana.) 


366

akselinpyörähdys sitten
oli kuulas pakkasilta
ilta jona minä lumipoluilla
minä päätin muuttua

suhteellisen lyhyt aika
kerätä rohkeutta, leikata hiukset
matkustaa yksin
kauemmas kuin koskaan

nyt
olen tässä
 en samana kuin viime vuonna
jotenkin muuttuneena
parempana versiona

ei ei ei
älä lyö minua alas
älä murskaa yhtään unelmaa
tyrmää haavetta

sillä ne kaikki voivat
vielä joku kaunis päivä olla totta


nyt ei ole lunta
on eri toiveita eri pelkoja
ja jotain saattoi kadota sinä aikana

meni vaikea syksy
ja epävarma talvi
tanssit ja huumaava kesä

tuli helpompi syksy
kuuden tunnin kirjoitusajat
kahdeksantoista vuotta
ja uudet ideat


en pelkää tulevia aikoja
siellä missä on loppuja
minä näen uusia alkuja


19.11.2012

hyvä herra Haahtela

rakas Joel Haahtela,
nyt kun olen kahlannut läpi
kaikki kirjasi sitä esikoisteosta lukuunottamatta
tahtoisin kiittää
parilla lyhyellä lauseella:

kiitos tarinoista
joissa tuntuu elämä
aiheesta riippuen suolainen meri
tai mannertuuli

joissa raitiovaunut kolisevat 
Saksan pikkukaupungeissa
tuntemattomat naiset haihtuvat
heitä rakastavien elämästä


kiitos
tarinoiden omatakeisesta poljennosta
ihmisistä jotka
ovat aina etsimässä jotakin

onnea tai rakkautta
kadonnutta sukulaista

kiitos häilyvistä maisemista
loppuratkaisuista
yllättävistä juonikuluista

olet parasta mitä
pitkään aikaan on kirjastossa
käsiini tarttunut

18.11.2012

minä odotan sinua

minä odotan sinua,
kasvot vasten ikkunaa
tie on harmaa ja hiljainen

olen laittanut valmiiksi huoneen
keittänyt glögiä
sytyttänyt kynttilöitä
sulkenut harmaan maailman ulos
meitä häiritsemästä


minä odotan sinua,
pelkään ettet tulekaan

missä välissä
syttyi näin voimakas ikävä?

tahdon kuulla sinun nauravan
aloittaa lauseen sanoilla
muistatko kun me silloin
seitsemänvuotiaana --



tiedätkö
teet minut onnelliseksi sanomalla
että olet aina pitänyt minusta

kaksitoista vuotta

niin kauan ei kukaan toinen
ole pysynyt mukana

17.11.2012

hetkistä

pidän kiinni sekunneista
jotka koen arvokkaina:

ohivälähtävistä maisemista
mutavellistä pellonreunoilla
ja polkupyörän renkaissa

tulevaisuuskeskusteluista
eturivissä tanssimisesta
katsekontakteista


nämä ovat asioita jotka
myöhemmin muistan
elämäni parhaina hetkinä,

hetkistä kasvavat päivät
päivästä viikot ja vuodet

että vuodesta toiseen voisin
lämmitellä veden alla hymyillen

voisin huutaa kurkku suorana
ympärillä autio maantie
ääneni sekoittuu ilmavirtaan

16.11.2012

ensimmäiset tulokset

tämä on päivä johon en uskonut,
päivä jona kiitän YTLää:
kiitos näistä arvosanoista
kiitos tarpeeksi alhaisista pisterajoista

nyt se näyttää todelta –
ensi keväänä olen ylioppilas
papereissa ainakin magna ja eximia

turhaan en herännyt lukemaan aamuisin
availlut kirjoja junassa
tehnyt muistiinpanoa kirjastossa
kahlannut läpi niitä ruotsalaisia romaaneja


kyllä, arvosanat
tuntuvat nyt ansaitulta palkinnolta

kannatti odottaa
sydän hakaten tuijottaa puhelinta
että viestin avattua
sai kiljaista riemusta

15.11.2012

käytävistä

askelteni paino kimpoilee seinistä
ikkunoista lankeava pimeys
hiljaisuus ympärillä pelottaa

ei kuuluisi olla
luonnottoman autioita
parinsadan nuoren asuinrakennukseksi

miksi täällä
ei näy ketään?
enkä tiedä paikkaa johon mennä

kaipaan rohkeutta koputtaa oveen
sanoa hei voinko tulla
voidaanko jutella ihan mitä tahansa
ettei tarvitse kuulla omien ajatustensa kuminaa


ehkä istun lattialle,
istun keskelle käytävää ja odotan
että joku poimii minut
mukaansa

14.11.2012

kooma

essee tulee valmiiksi etuajassa
yo-tulokset eivät ahdista

mutta kun villasukka katoaa
– tekisi mieli paiskoa kirjoja
ja vähän ulista

miksi tässä koulussa lattiat
ovat jääkylmät
ja tunneilla istutaan vilttien alla?

ainakin suihkusta tulee lämmintä vettä
ja sohvalle voi aina käpertyä
jos sormet omassa huoneessa jäätyvät

ehkä täällä selvitään

vaikka oudot hiipparit valmistavat ruokaa
selittävät päättömiä
Salattujen elämien päälle

hurja lukioelämä!
voisi melkein hävettää

ei jaksa

13.11.2012

rappiolla

kaipaan kokonaan valvottuja vuorokausia,
jogurttia, muromysliä ja hunajaa
Putron ääntä pakkasta vasten
kello puoli viisi aamuyöstä

koska siinä ei ole mitään järkeä
aamulla vain oksettaa
ja silti on kaikki on niin helvetin hauskaa

kaipaan yöbusseja
kaipaan rakastumista,
ajatusmössöä, sydämiä paperin reunoissa
kappaleita joiden kuuntelemista
ei voi lopettaa

hulluutta, järjettömyyttä
kontrollipuutetta
sekopäisyyttä

valvottuja öitä,
nukuttuja päiviä

vuorokausirytmiä joka ei palvele
yhteiskunnan tarkoituksia

sormista valuvia sanoja
joiden julkistamista en koskaan
voisi edes harkita

12.11.2012

rakkaudesta ihmisiin

mistään en koskaan
ole saanut yhtä paljon

hymyä, rohkeutta,
luottamusta itseeni
kauniita muistoja mukana kannettavaksi

voi olla että mitään muita aikoja
en koskaan ajattele yhtä kaivaten

vaikka yrittäisin olla vihainen
taittuvat suupieleni väkisin hymyyn



eivätkä ne ole ratakiskot,
viljapellot, hautausmaa
tai laiturini lammella
vaan ne joiden kanssa
jaan tämän kaiken

kun lähden,
ei minulle jää tänne mitään
eivät huojuvat omenapuut tuo takaisin
minun kaupunkiani
jos täältä puuttuvat oikeat ihmiset

kun lähden
täytän huoneeni muistoilla teistä
valokuvat työpöydälle
hauskimmilla lainauksilla
tapetoin valkoiset seinät

11.11.2012

sunnuntaipäivät

mistä on sunnuntaipäivät tehty?

hitaasta heräämisestä
sanomalehden levittämisestä lattialle
hukkareissuista
parin tunnin päiväunista

porkkanasosekeitosta
lattialla makaamisesta
musiikkia ja sadetta kuunnellen

pitkistä polveilevista keskusteluista
vähemmän syvällisistä
huudoista ja kiljumisesta
liiallisesta datailemisesta

artikkeliepätoivosta
äidinkielen opettajan kiroamisesta

siitä on sunnuntaipäivät tehty

10.11.2012

univelka

minä vihaan väsymystä,
sitä että silmiä kirvelee väärillä hetkillä
eikä voi painaa päätä alas, vajota uneen
kadota toiseen todellisuuteen

vaikka rakastan yön tunteja
niitä joiden aikana kaikki tavallinenkin
muuttuu hieman mutkikkaaksi –

pahin pelkoni:
tila jossa ei voi nukkua

silloin sekoaisin
näkisin vain varjoja siellä minne ne eivät kuulu
kohottaisin jatkuvasti ääntäni

toivoisin varmaan
hajoavani lopullisesti, kokonaan

mitä tahansa unesta,
mitä tahansa siitä ettei kukaan puhu
ettei tarvitse vastata

9.11.2012

hippibileet

 
ja yhtäkkiä tunnen löytäneeni paikan
tässä nuotiotulen äärellä
 
keskellä kaupunkia
jota vielä eilen luulin vihaavani,
ihmisiä joita
en koskaan uskonut tuntevani
 
silti minä vain olen
ja keskustelen kuin ei mitään
jäätynyt maa kannattelee tanssiaskeliani
 
eikä täällä edes paranneta maailmaa
kaikki tahtovat vain tuntea
olonsa kotoisaksi
vetoisassa puutalokommuunissa
 
keittiössä, villasukat jalassa
oven takaa
vetää tuuli ja soi trance

8.11.2012

ei minun viikkoni

pakko se kai on sanoa:
olen elänyt parempiakin viikkoja


tai siltä se tuntuu kun sanoja katoaa ilmaan
kerralla ainakin tuhat ja seitsemänsataa
kun teekuppi lamauttaa näppäimistön



epäusko, epätoivo
kuin ei olisi  muutakin tekemistä
pelottaa jo valmiiksi etten kerkeä 



kaikki se väsymys
koulutöiden tasainen virta
asiakirjoittamisen ymmärrettävissä
olematon teoria -


kramppaavat ranteet
vesikellot jaloissa


mikään ei nyt toimi
enkö saisi vain nukkua?


tuuli ei tunnu kuten pitäisi,
en hymyile edes
lampeni jäiselle pinnalle
tai edessä olevalle elämälle


nykyhetki
ahdistaa ihan
liikaa


joten loppukoon tämä viikko,
olen valmis aloittaa seuraavan
toivottavasti hieman helpomman 

7.11.2012

älä kysy kuolleilta

lumi satoi aamulla
suli liian nopeasti
jätti jälkeensä vaaraliukkaan
puupinnan

en tiedä mitä teen
laiturilla jälleen
ajaudun katsomaan pimeää

ja selällä maatessa huomaan
että taivas on tähtiä täynnä

kimmeltävää universumipölyä
kirkonkellojen ääniä
hautausmaan takaa

shh,
kuolleet eivät kummittele

vedestä ei nouse hahmo eikä
kukaan aio vetää sinua alas



jos olen rehellinen,
vaikka se hetki on kaukana,
juuri näin minä tahtoisin lähteä
tästä maailmasta

entä jos joku muukin ajatteli samoin?

mistä minä tiedän
mitä vesi kätkee sisäänsä

mistä kukaan tietää
jos pinnan alle katoessa
heijastuvat vieraat kasvot


(Otsikosta kiitän Eleanoora Rosenholmia.)

6.11.2012

villiviidakko

elämä on metsä,
villiviidakko;
tiheä verkko kasvillisuutta
monessa eri kerroksessa

risteilevä tieverkosto
monimutkainen, herkkä
haavoittuva ekosysteemi

ja sinne eksyy

ei tiedä mihin kulkea
kun jalka tarraa juurakkoon
tielle ilmaantuu ylikiipeämätön este

houkutus kulkea
muiden jo valmiiksi polkemat reitit

joskus vain tekee mieli
olla valitsematta niistä yhtäkään
käpertyä, odottaa hidasta maatumista

mutta ehkä jossain vaiheessa
multa jalkojen alla tuntuu pehmeältä

sitä tajuaa kulkevansa
aina eteenpäin sen sijaan
että pyörisi vailla päämäärää

alkaa hahmottaa maailman värit

5.11.2012

kaksitoista pitkää tuntia

päiviä jotka tahdon unohtaa:
sattuu, sattuu, sattuu
eikä se ole kipua jonka voisi työntää mielestä
lauluilla ja ajatuksilla

jotain todellista
konkreettisempaa, vatsanpohjassa
ilman ennakkovaroituksia
syitä tai selityksiä

ja siksi alkaa pelottaa

älä itke, ei hätää
ei se voi ikuisesti jatkua


inhoan vain maata,
toivoa että yöllä nukkuisin heräilemättä

inhoan päiviä jotka katoavat
siihen ettei ole hyvä olla

ne ovat poikkeuksetta pidempiä
ikuisuudenmittaisia

4.11.2012

Veisu

joskus on oltava rohkea

kysyä bussikuskilta
neuvoa vieraassa kaupungissa
luottaa omaan suuntavaistoon,
ohjenuoriin paperilapulla

joskus on oltava rohkea,
kiivettävä portaita
sisään avoimesta ovesta
ja kohdattava

sillä se voi johtaa hienoihin iltoihin
lautapeliin teekupin äärellä
pitkiin keskusteluihin saunassa
tuntemattoman naisen kanssa

yöpaikkaan
maailman suloisimman olohuoneen
lattialla

vaikka ei olisi aamulla uskonut
kuinka helppoa on tulla mukaan
kun vain löytää oikeanlaisia ihmisiä

hymyilen pimeässä,
maailma hymyilee takaisin

Tampereen kaupunkivalojen muodossa

3.11.2012

perusteellista taustatutkimusta


aihevalinta on puhdasta taktiikkaa
tällä kertaa taustatutkimus
vie minut fyysiselle retkelle

saan ottaa pyörän
ajaa sillä läpi kaupungin
fiilistellä suosikkipaikoissani
ja ottaa kasan turhia valokuvia
joissa valo siivilöityy hienosti oksien lomasta

on ihana innostua
tuntea kuinka ajatuksia
nousee kuin itsestään
eikä oikeita sanoja tarvitse jatkuvasti hakea

sama tunne syntyy yöllä
kirjoittaessa mitä tahansa
jotta saisi vielä tuhat sanaa

virkkeitä jotka ovat
niin nerokkaita että suorastaan
pakahtuu ylpeydestä


kuuden tunnin palkka:
pyörä kurassa
hymy herkässä

2.11.2012

marraskuu

jos totta puhutaan
en aina koe olevani paljon minkään arvoinen

ajatukseni, tarinani
kaikki liian
epäkiintoisia, lapsellisia
jaettavaksi

pitäisi vaieta,
syljen suustani teräviä sanoja vaikka
tahtoisin kuiskata lempeästi:
olet tärkeä

anteeksi ettei minusta
ole tekemään ketään onnelliseksi


rakastan teitä
ja aion kadota
ennen kuin joku muu käskee:
painu helvettiin!

mutta nyt haluan vain kotiin,
haluan kotiin mutta
ensiksi suljen puhelimen
nukun pois päivän
virheliikkeet

-

en taida olla
kovin vakavastiotettava
vaan onko meistä yksikään?

samanlaisia idiootteja
koko porukka
ainakin omissa mielikuvissa

1.11.2012

kollektiivista tylsyyttä


rakas aika,
mikseivät viisarisi liiku?

tiedäthän
liian vähän aikaa aloittaa mitään
uutta tai ihmeellistä
ja liian paljon
jotta jaksaisi vain pyöritellä peukaloita

onneksi en ole ainoa
kohta on joukko saamattomia
lukiolaislusmuja

lojuvat hajallaan
sohvalla, nojatuoleilla
tuijottavat tuota kirottua kelloa

pitäisi keksiä jotain
kukaan ei jaksa

tylsyyttä
- kuten niin monia muitakin
elämän pakollisia pahoja -
on helpompi kestää ryhmänä

varsinkin jos paikalla on joku
sivistämässä Venäjän
poliittisesta historiasta

sekä toinen
tarjoamassa halauksen
ja mandariinilohkon