nyt ei ole varaa epäonnistua

mistä tänään kertoisin:

hallitsemattomasta itkusta
kuinka minua pyydetään olemaan jotain
mistä en tunnista itseäni

helpoista hetkistä ystävän kanssa
yo-kirjoitusjuttelusta
sen aikana tunnen olevani
lähes normaali

yksinäisestä vartista keittiössä
rinnassa nakertaa kaipaus kuin
toukankolo omenassa
jonka leivoimme piirakkaan

(se tuoksuu ja lämmittää
kylmäsävyisen huoneen)

helpotus:
kaikki kääntyi hyväksi

ahdistus:
mitäpä jos en koskaan tule olemaan tarpeeksi 

kaupunkivalot

hei kaupunkivalot,
rakastan teitä!

kuinka piirrätte kotini rajaviivat
maailmankartalle

en ole tottunut tähän pimeään
sen myönnän;
en osaisi nukkua yön tiheässä kuusikossa

pidän kauniina paikkoja
joita ihmiskäsi ei alista
mutta kuulun sinne missä
paluuliikenne jatkuu aamuviiteen
alkaakseen jälleen ensimmäisten linja-autojen muodossa

hei kaupunkivalot,
te maalaatte minulle turvapaikan

kun talvet ovat kylmiä
lumi syvää

hajotatte suunnattoman kauneuden
rumuudella
johon olen niin kiinnikasvanut
että se tuntuu lähes oikealta

pois se minusta!

jos jotain en jaksaisi niin kateutta

ja inhoan että inhoan

hetkellisesti niitä toisia jotka katson menestyneen:

teitä joita rakastetaan

joihin ihastutaan, joita halutaan

jotka saavat huippuarvosanat

esseekokeesta

ääntävät täydellistä saksaa

heitä joilla on ystäviä

enemmän kuin minulla

mitään en tahtoisi niin paljon

kuin iloita kaikkien puolesta

silloin kun he onnistuvat

minä en –

joskus se on hankalaa

mutta hymyilen, onnittelen

kunnes itsekin uskon siihen

kalenterituijottelua

aikaa jäljellä kaksi viikkoa

miksi ei jo pelota?

miksi olen niin luottavainen ja

sanon että hyvin se menee

sitten mokailen pikkujutuissa

en tiedä mitä pitäisi sanoa

eikä vieläkään

ahdista

kolme viikkoa

siihen että

voin taas lukea mitä tahansa

ilman nakuttavaa syyllisyydentuntoa

(Kuten huomaatte, elämäni on syksyn kirjoitusten takia onnellisesti katkolla enkä osaa edes runoilla mistään muusta. No jaa.)

hajottaa

tänään ärsyttää kaikki vaikkei saisi

valittaa pienistä asioista

ja olla niin helvetin rasittava

miten maailma voi näyttää ankealta

parin kokeen

tai hammaslääkärin

tai liian aikaisin ajoittuneen

suosikkilaulajan keikan

tai kynsien hallitsemattoman jyrsimisen

järkyttävän yksinäisyystunteen

mitättömien pikkuseikkojen

takia

hajottaa niin pahasti

en osaa kuin käpertyä kasaan

ja ulista

Johanna

naisen nimi on Johanna,
se kävi eilen juhlimassa
ystävänsä kotona, jossain
kerrostalossa Keravalla

vokaalit levenevät
tamperelaisen mallin mukaan

kun se puhuu puhelimessa
pojalleen jossain kaukana Kemissä
ja kertoo uudesta kodista
Näsijärven rannalla

lapsella on kai isä siellä pohjoisessa
ja olivatko ne kerran onnellisia vaikka
nyt välissä on monta sataa kilometriä?

en uskalla katsella ilmeitä kasvoilla,
ääni on hyväntuulinen mutta
silmistä voisi heijastua surua

kun kysyttäessä
no onko ikävä 
ääni puhelimessa sanoo en tiedä

kertomus

on kauramaitokaakao
ja kasa vohveleita

niistä tarttuu sormiin
tahmaisuus

kohta varmaan oksettaa

-

on ystäviä joille jutella
ja kutsua yöksi katselemaan
elokuvia

suunnitella juhlia
mennä kirpputorille
tai raitiovaunuajelulle

-

pieni runo Putrolle

voi rakas Samuli Putro,
mitä menit tekemään?

laitoit minut
hillittömästi hymyilemään

ei olotila voi
olla kovin surkea

kun saan laulujasi kuunnella

nauraa niiden
verbaalineroudelle

ja sille kuinka en itse
koskaan pääse samalla tasolle

(kuten tämä runo todistaa)

oma kieli

voisin kai myydä sieluni kielitieteestä
tulevaisuudesta tutkien kuinka
sanat rakentuvat
ehkä vuodesta toisessa maassa

mutta mitä olisi elää auringom ympäri
vieraalla kielellä
kun jo nyt kaipaan suomeksi kirjoittettuja kirjoja?

vaikka ymmärtäisin kaiken
vaikka sanat sotkevat aina harvemmin
vaikka rakastan oppia

tarvitsen oman kieleni, sen
rosoiset ärrät, ässät
ja päätteet liitteet kummallisuudet
astevaihteluskaalan
kaikessa monimuotoisuudessaan

tekstin jossa
ymmärrys ei tapahdu
päässä

vaan sydämessä

huimauksesta

päässäni heittää

ja silti kävelen

koska ystäväni,

minä pidän niin kovasti sinusta

tästä iltaisesta retkestä määränpäähän

jota emme vielä tunne

siitä että voin

puhua tuntematta itseäni

idiootiksi kuten niin hirveän usein

eikä haittaa vaikka valvoisin koko yö

ja aamulla nukahtaisin

eikä haittaa vaikka juuri tämän takia

 ylioppilaskokeeni jäisivät

pistettä vaille ällästä

sillä kuten sanoin:

elämässäni on muutakin

ihmisiä, ystävyyttä

keskusteluja, mokkapalojen syömistä

onnellisuus ja yöt

lampi, vesisade joka vain jatkuu

ja jatkuu

jatkuu –

ja päässäni heittää taas

veri roiskuu ja päät lentää

olenko jo hoitanut

velvollisuuteni

ja saako kohta nukkua?

tai ainakin voisin

sulkea puhelimen

käpertyä peiton alle lukemaan

suomenkielistä kaunokirjallisuutta –

mutta ei

pakko opiskella vielä vähän

maantiedettä

tehdä vielä

pari tehtävää

ruotsin abikirjasta

lähettää puolitusinaa viestiä

eikä tämä edes lopu

ennen lokakuuta

joten seison käsilläni seinää vasten

veri pakkautuu päähän

luonnonmaantiede

maalaan silmieni eteen

maiseman

siellä joet tulvivat

suunnattomat pyörremyrskyt

imaisevat mukaansa ihmiset taloineen

eikä rauhaton liike maakuoren alla

koskaan lakkaa virtaamasta

konvektioina

joka vetää sisäänsä

mereisen litosfäärilaatan

asiat selkenevät

minä näen kuinka maailma pyörää

ja miksi aurinko vaihtaa paikkaa

meidän taivaallamme

miten asiat lomittuvat

kiinni toisiinsa yhdeksi

suureksi

maailmankaikkeudeksi

säälittävää

en taida olla sellainen

jota toivottiin

puren kynsiä,

itken herkästi

pudotan lompakkoni kadulle

enkä tahdo poikaystävää

tai maitolasia

ehkä joku päivä

annan anteeksi

itselleni

että olen tyhmä

ja minulle nauretaan

joskus se tuntuu pahalta mutten

vain osaa pyytää:

lopettakaa

täytyy vain hymyillä

bussikuskille joka laskee

väärin rahoja

jotta takapenkillä

saan tuijottaa sadetta

minä olen voittaja

ritisevät hiekka, humiseva koivu;
hengitän syvään kaupunki-ilmaa
nostan käteni ylös,
antaudun tälle

hyvänolontunteelle 


mitä muutakaan tässä
enää on tehtävissä

kuunnella musiikkia
ehkä nauraa kuin puolimielinen

olen voittaja
olen selviytyjä
olen onnellisempi kuin ikinä

sen jälkeen kuin ymmärsin
mitä se sana merkitsee

silmälasittoman maailma
saattaa olla sumea
mutta ainakin päässäni kaikki on
kirkasta tyyntä selkeää 

tennarikelejä odotellessa

paras sää
on tennarisää;

kun nauhalliset kengät
ovat juuri lämpötilaan sopivat
eivätkä liian kuumat

sillä levottomat jalkani
liikkuvat parhaiten silloin

ja tennarit
ne pysyvät jalassa
kovassakin vauhdissa
ja yllättävissä mutkissa

haluan juosta!

haluan ajaa
pohjois-eteläsuunnassa

tanssia tihkusateessa
ja hypätä kasaan lehtiä

niin ettei
kenkäni lennä jalasta

torstailinjuri

bussissa on väkeä

väkeä on liikaa
ja kun joku niistä avaa energiajuoman

se pistelee nenässäni

enkä osaa käpertyä
tarpeeksi tiukkaan kerään

välttääkseni puhelinriitelyä

onko pakko
huutaa???

niin helvetin lujaa että kaikki sen kuulee,

enkä voi lukea kirjaa

tarvitsen musiikkia
joka on rumaa ja raskasta
peittää allensa ihmissuhdepurkaukset

kaikki ajatukset

olisipa jo...

olisi jo syyskuu;

rikkoisin maagisen rajan

lapsuudesta johonkin tuntemattomaan

omenia,

hallaisia aamuja

olisipa lokakuu;

kirjoitukset ohitse

menivät miten menivät

suomenkielisiä kirjoja

talviodotelmia

tai sitten marraskuu;

voisin kirjoittaa tämän vuoden nanoa

istua juomassa teetä

odottaa lumisateita

tai

jos vain antaisin ajan kulua

maailman vaatimalla

painolla?

värejä

maailma on värejä täynnä;

on ruskeaa viljapeltoa

sinistä vettä johon

aurinko heittää heijastuksensa

kukkia; violetti, punainen, keltainen

tummanvihreänä kohoava

korpimetsä

ja hiekkatien pöly

renkaiden alla

lintuparvi pyrähtää lentoon

kaartaa yli taivaankannen

jalkani kantavat

minä nauran

rakastan

rakkaalle huonekaverilleni

herään liian myöhään,

vaikka olen odottanut sinua

läpi viimeisen vuorokauden

odottanut hetkeä

että kävelet pihan poikki

että saan halata sinua

kertoa kaiken mitä tapahtui

viime yönä

(se ei ole paljon

ei uutta

ei ihmeellistä

samoja vanhoja sotkuja

kerrasta toiseen

suihkuhuoneen lattialla)

ja minulla on ollut

ikävä sinua;

yhteistä huonetta

sitä kuinka hiippailen ovesta hiljaa

kun olet jo unessa

Ällöspöily sallittakoon jälleennäkemisen ilon varjolla.

paluu

täällä jälleen,

eikä kaduilla mikään muutu

ihmisten määrä niin hämmentävän vähäistä

sunnuntaipäivinä

hyppään luokkakaverin kaulaan

kiljahtelen riemusta

katselen vastatulleita, he pyörivät

eksyneinä kuin minä

kaksi vuotta taaksepäin

ja nyt

olen vanhin

sateen mukana saapuu melankolia;

vuoden jälkeen en palaa

silloin nuo toisilleen tuntemattomat

halailevat riemukkaina

eikä tänä vuonna

ole ketään jonka ohikulku käytävällä

jättäisi huulille hymyn

mutta ehkä silti

ehkä juuri siksi

kaikki tulee olemaan

uutta ihmeellistä loistavaa

kun väsyn polkemaan

kun väsyn polkemaan

jätän pyöräni torille

kävelen Hakaniemen rantaan roikottamaan

jalkojani veden yllä

on niin turhaa

huolehtia

yrittää pysyä kontrollissa

kuin se miltä näytän

olisi kaikki mitä olen

olisinpa

aineeton

tämä ruumis vaatii minulta liikoja,

pelkään taas joku päivä

romahtavani

sen painon alla

jääväni loukkoon,

mitä jos

en jaksa kammeta ylös?

jos kukaan ei huomaa?

(ei mikään runo mutta)

Olga heitti minua tällaisella (tosin toisessa blogissaan, mutta se on kuitenkin suureksi osaksi yksityinen ja hän kirjoittaa hienoja runoja, joten mainostan).

Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. kiitä antajaa, ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.

2. valitse viisi blogia (joilla on siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

Laitetaan eteenpäin!

Renard
Kielo
kuja
Reetta
Ilja

odotus

haistoin sen tänään ilmasta,
syksy tekee tuloaan

pian on aika
kiskoa jalkaan värikkäät säärystimet
haudata korvansa villapipon suojaan

ei enää
kuumia hellepäiviä
jolloin mekko liimautuu selkään

kirpeitä aamuja
ruskalehtiä ja
kylmeneviä järvivesiä

pimeneviä iltoja,
vesisateita
koleaa harmaata raakaa

ja minä tunnen
tänä vuonna siitä
tulee upea

Porvoo

oi tätä onnea
löytää paikka johon rakastua
ja kävellä kaduilla
nauraen silkkaa ihastusta

hei teille!
värikkäät puutalot
vanha rautatie
mäki jolle kiipesin

mutkittelen jokirantaan
ylitän sillat,
kompastelen mukulakivillä

ihania nämä
kapeat kujat
karkkikauppa
käsityöpuodit

ihanaa
auringonpaiste ja
sormille sulava mansikkasorbetti
satamassa

lempeitä lauluja

Espalla tuulee
ihmisten jalat rahisevat hiekkaan

minä uppoudun kirjaani
niin että äänet katoavat

on olemassa vain mökki Taalainmaalla
nainen ja vanhus
heillä omat tarinansa

tahtoisin itkeä
kun joku kuolee,
haluaisin huutaa kivusta kuten
Veronika

mutta keskellä kesäistä puistokatua
saattaisi se olla
turhan outoa

harvinaisen turha päivä

jos olisi olemassa
turhia päiviä
olisi tämä kai niitä:

kello kolme makaan yöpuvussa
tuskin saan silmiäni auki

enkä liiku minnekään
luen vain murha.infoa ja
katselen vastapäisen tontin
talonpurkuhommia

mutta taivashan on harmaa
loma jatkuu vielä viikon
joten mikäs tässä lusmuillessa

myöhemmin syksyllä
autokoulun, kirjoitusten ja
aikuistumispaniikin alla
tulen kuitenkin kaipaamaan sitä

siili

yön humun rikkoi rapina
kuolleen puuhakkeluksen seasta
maa tuoksuu mullalta
kesän loppuviikoilta

nukun koiranunta

havahdun ääniin,

ne lähtevät
siilistä

katselen pimeässä
sen vipattavaa kuonoa
ruskeita piikkejä

kuinka se hamuaa muovipussiin
sullottua nektariinia

ei pelota mikään
kun on seurana joku niin pieni otus:

silti luovii itsensä
läpi öistä
- kyllä minäkin

jos voisin silittää,
lepertelisin runoja

Suomen ylämäkisin pyöräkaupunki

Jyväskylä pyörävinkkelistä
kuin elämä pienoiskoossa:

ylämäki, alamäki
ja liian vähän opasteita

kartaton turisti eksyy
löytääkseen maailman kauneimman järven
jää sateeseen avatakseen varjon

pisarat antavat syyn
pysähtyä katselemaan kaupunkia

se kohoaa veden takana
siltojen risteyskohdassa
suuren harjun varjossa

ja täältä näkee
täältä näkee kauas


Jyväskylä pyörävinkkelistä:
hauskat metsäreitit ja pensaikot,
pelottavat liikenneympyrät,
kivikot

tahdon tulla tänne
vielä uudestaan

pakomatka Tampereelle

lähdin tänne paetakseni totuutta
jossa mikään ei suju
toivotulla tavalla

ostin lipun junaan
sulautuakseni ihmisjoukkoon
ajatellakseni mitä vain
kunhan se on vähemmän tärkeää

yllättävää kyllä:
kaikki toimi
odotettua paremmin

(vaikka yksi soitto oli
hajottaa turvamuurin)

ihmissuhteet ovat vaikeita

luoja miten kaipaan heitä
joiden kanssa voin nauraa huolettomasti

etten murehtisi enää
asioita jotka ovat jo rikki
hajalla ja levällään ympärillä

mutta ehkä minua lohduttaa:
en ole ainoa
enkä edes pahimmassa sotkussa

kun kuusen alla istuessa
ystäväni kertoo asioita joiden
en kuvittelisi koskaan tapahtuvan minulle

niin,
minulle kuuluu oikeastaan todella hyvää

Turuntietä itään

helsinkiläislapset,
ne matkaavat ilmaisbussilla Espooseen
kävelläkseen jalat kipeiksi
halvoissa ballerinoissa

koska on kesä
ja niin kaunista
ettei mikään tunnu paremmalta

juuri näin haluan olla
se jolla on aikaa
poimia radanvarren parhaat vadelmat

syödä ne
auringonpaisteessa
yksi kerrallaan

täydellistä

elokuu
ja uudet hiukset

lettukestit kesäillassa

hyvää musiikkia
nauru
ja suunnitelmia upeasta tulevaisuudesta

viileä tuuli
taivaalle nouseva kuu

olotila onnellinen