miksihän minä itken sille
että saavun kotiin vasta myöhään illalla
tai etten tiedä milloin
ja missä kuuluisi olla lauantaina
romahdan ja huudan puhelimessa että
mene pois vaikka täällä ei ole ketään muuta
paitsi ystävä joka kietoo kätensä ympärilleni
nojaan päätä vasten polvea
ja itken kuin lapsi
lapsi minä kai olenkin,
takkutukka, kärsimätön, vaikea
hän silittää päätäni ja asiat järjestyvät kyllä
hetken päästä en jaksa olla enää surullinen
tunti (tai viisi) sinne tai tänne,
olen aivan liian vanha itkemään
sellaisen takia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti