Hyvää uutta vuotta!

Nähdään ensi vuonna täällä.

Viimeiset sanat

Vuosi on tullut päätökseen ja sitä kautta myös Kirosäkeet. Aloittaessani en rehellisesti sanottuna uskonut, että oikeasti jaksaisin runoilla tasaisesti vuoden ajan. Joskus selvästi kannattaa silti yrittää.

Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea ja ilmaista ajatuksiaan. On ollut hirveän kivaa. Sen verran kivaa, etten varmaan osaa lopettaa tähän.

...enkä aiokaan, koska minulla on mielessäni jo seuraava kirjoitusjuttu, joka on vähän samanlainen mutta toisaalta vähän erilainen. Aloitan sen 1.1.2013 ja linkitän tännekin, jos teitä vielä kiinnostaa seurata mukana.

Joten toivotan jo nyt hyvää alkavaa talvea, kaunista joulua ja hienoa uutta vuotta, kaikkea kerralla. Kirjoittaminen on ihanaa.

onhan noita laulajia ja tuulta pohjoisesta
allapäisiä mielialoja, ylpeyttä, iloa 
ja kirosäkeet 

(Menen muuten katsomaan CMX:ää 4.12., toivottavasti pääsisin laulamaan siellä mukana.) 

366

akselinpyörähdys sitten
oli kuulas pakkasilta
ilta jona minä lumipoluilla
minä päätin muuttua

suhteellisen lyhyt aika
kerätä rohkeutta, leikata hiukset
matkustaa yksin
kauemmas kuin koskaan

nyt
olen tässä
 en samana kuin viime vuonna
jotenkin muuttuneena
parempana versiona

ei ei ei
älä lyö minua alas
älä murskaa yhtään unelmaa
tyrmää haavetta

sillä ne kaikki voivat
vielä joku kaunis päivä olla totta


nyt ei ole lunta
on eri toiveita eri pelkoja
ja jotain saattoi kadota sinä aikana

meni vaikea syksy
ja epävarma talvi
tanssit ja huumaava kesä

tuli helpompi syksy
kuuden tunnin kirjoitusajat
kahdeksantoista vuotta
ja uudet ideat


en pelkää tulevia aikoja
siellä missä on loppuja
minä näen uusia alkuja

hyvä herra Haahtela

rakas Joel Haahtela,
nyt kun olen kahlannut läpi
kaikki kirjasi sitä esikoisteosta lukuunottamatta
tahtoisin kiittää
parilla lyhyellä lauseella:

kiitos tarinoista
joissa tuntuu elämä
aiheesta riippuen suolainen meri
tai mannertuuli

joissa raitiovaunut kolisevat 
Saksan pikkukaupungeissa
tuntemattomat naiset haihtuvat
heitä rakastavien elämästä


kiitos
tarinoiden omatakeisesta poljennosta
ihmisistä jotka
ovat aina etsimässä jotakin

onnea tai rakkautta
kadonnutta sukulaista

kiitos häilyvistä maisemista
loppuratkaisuista
yllättävistä juonikuluista

olet parasta mitä
pitkään aikaan on kirjastossa
käsiini tarttunut

minä odotan sinua

minä odotan sinua,
kasvot vasten ikkunaa
tie on harmaa ja hiljainen

olen laittanut valmiiksi huoneen
keittänyt glögiä
sytyttänyt kynttilöitä
sulkenut harmaan maailman ulos
meitä häiritsemästä


minä odotan sinua,
pelkään ettet tulekaan

missä välissä
syttyi näin voimakas ikävä?

tahdon kuulla sinun nauravan
aloittaa lauseen sanoilla
muistatko kun me silloin
seitsemänvuotiaana --


tiedätkö
teet minut onnelliseksi sanomalla
että olet aina pitänyt minusta

kaksitoista vuotta

niin kauan ei kukaan toinen
ole pysynyt mukana

hetkistä

pidän kiinni sekunneista
jotka koen arvokkaina:

ohivälähtävistä maisemista
mutavellistä pellonreunoilla
ja polkupyörän renkaissa

tulevaisuuskeskusteluista
eturivissä tanssimisesta
katsekontakteista


nämä ovat asioita jotka
myöhemmin muistan
elämäni parhaina hetkinä,

hetkistä kasvavat päivät
päivästä viikot ja vuodet

että vuodesta toiseen voisin
lämmitellä veden alla hymyillen

voisin huutaa kurkku suorana
ympärillä autio maantie
ääneni sekoittuu ilmavirtaan

ensimmäiset tulokset

tämä on päivä johon en uskonut,
päivä jona kiitän YTLää:
kiitos näistä arvosanoista
kiitos tarpeeksi alhaisista pisterajoista

nyt se näyttää todelta –
ensi keväänä olen ylioppilas
papereissa ainakin magna ja eximia

turhaan en herännyt lukemaan aamuisin
availlut kirjoja junassa
tehnyt muistiinpanoa kirjastossa
kahlannut läpi niitä ruotsalaisia romaaneja


kyllä, arvosanat
tuntuvat nyt ansaitulta palkinnolta

kannatti odottaa
sydän hakaten tuijottaa puhelinta
että viestin avattua
sai kiljaista riemusta

käytävistä

askelteni paino kimpoilee seinistä
ikkunoista lankeava pimeys
hiljaisuus ympärillä pelottaa

ei kuuluisi olla
luonnottoman autioita
parinsadan nuoren asuinrakennukseksi

miksi täällä
ei näy ketään?
enkä tiedä paikkaa johon mennä

kaipaan rohkeutta koputtaa oveen
sanoa hei voinko tulla
voidaanko jutella ihan mitä tahansa
ettei tarvitse kuulla omien ajatustensa kuminaa


ehkä istun lattialle,
istun keskelle käytävää ja odotan
että joku poimii minut
mukaansa

kooma

essee tulee valmiiksi etuajassa
yo-tulokset eivät ahdista

mutta kun villasukka katoaa
– tekisi mieli paiskoa kirjoja
ja vähän ulista

miksi tässä koulussa lattiat
ovat jääkylmät
ja tunneilla istutaan vilttien alla?

ainakin suihkusta tulee lämmintä vettä
ja sohvalle voi aina käpertyä
jos sormet omassa huoneessa jäätyvät

ehkä täällä selvitään

vaikka oudot hiipparit valmistavat ruokaa
selittävät päättömiä
Salattujen elämien päälle

hurja lukioelämä!
voisi melkein hävettää

ei jaksa

rappiolla

kaipaan kokonaan valvottuja vuorokausia,
jogurttia, muromysliä ja hunajaa
Putron ääntä pakkasta vasten
kello puoli viisi aamuyöstä

koska siinä ei ole mitään järkeä
aamulla vain oksettaa
ja silti on kaikki on niin helvetin hauskaa

kaipaan yöbusseja
kaipaan rakastumista,
ajatusmössöä, sydämiä paperin reunoissa
kappaleita joiden kuuntelemista
ei voi lopettaa

hulluutta, järjettömyyttä
kontrollipuutetta
sekopäisyyttä

valvottuja öitä,
nukuttuja päiviä

vuorokausirytmiä joka ei palvele
yhteiskunnan tarkoituksia

sormista valuvia sanoja
joiden julkistamista en koskaan
voisi edes harkita