31.12.2011

Värivaloissa

vuoden viimeisenä aamuna sataa lunta
maa on valkea,
ikkunat kuurassa

uudenvuodenaatto Helsingin keskustassa
ikäiseni tytöt puhuvat viinasta

tapaan ystäväni Kompassilla
he ovat kauniita kaikki kolme
minä tunnen onnea

iloitsen heistä
iloitsen lumesta
ja tulevasta vuodesta
vaikken voi vielä sanoa onko se hyvä

mutta Criminal Mindsin ja naurun
aliaskorteilla pelatun tarinapelin
kasvisruoan, rakettien värivalon
ystävyyden läpi katsottuna

minä uskallan ainakin unelmoida

30.12.2011

Uudenvuodenlupauksia

istun hämärässä huoneessa
patjan päällä lattialla, paperiliimaa sormissa
radiosta soi Ultra Bra,
teemukissa jäähtynyttä glögiä
kuvia pöllöistä

Jyväskylässä ammuttiin
minä suren tätä maailmaa ja sen menoa
liimailen kirjan sivulle perhosia,
rusetteja ja tulevan vuoden suunnitelmia

luen lävitse novellini ja runoni
kalenterista ympyröin nimet
jotka liikauttavat jotain sisälläni

vaatekaappi pitäisi kai siivota
mutta jos suljen oven
voin kuvitella ettei sellaiselle ole vielä tarvetta

vuosi vaihtuu pian
minä yritän pysytellä perässä
merkitä ylös kaikki mitä täytyy muistaa

juosta juniin, istua linja-autoissa
huutaa kiitokset kuskille
poistua sulavasti paikalta

ja ehkä voisin luvata olla hieman viisaampi
mutta paljon enemmän
tahtoisin olla vain onnellisempi

29.12.2011

Negatiivinen asenne

joku tässä yhtälössä käyttäytyy typerästi
- todennäköisesti minä kun kerta toisensa jälkeen
jaksan provosoitua
itseäni nuorempien toilailuista

ja ulkonakin sataa vaakasuoraan
huomenna en sinne varmasti astu
ellei vesi muutu lumeksi

mutta onneksi minulla on tanssikengät
ja uudet korvakorut

vuosi alkaa pitkällä junamatkalla

ja eilen suloinen huilistityttö
leipoi kanssani pipareita


(CMX avitti jälleen otsikossa)

28.12.2011

Kuutosratikassa

odotan ratikkaa pakkasessa
ne eivät yleensä myöhästele mutta
nyt kutosta ei näy ajallaan

ja vanha mies kävelee pitkin raiteita
kuin aikoisi jäädä alle


vaikka ajoneuvo viimein tulee
minun sormeni pysyvät kohmeessa koko matkan
Sörnäisestä Arabianrantaan
ja ylioppilastalolle

minun sormeni ovat kohmeessa
ajatukset hajanaisia
vieressä istuva mies hakkaa jalalla
minun musiikkieni tahtia

kaupunki tuntuu niin kaukaiselta
se on pimeä ja täynnä ihmisiä

27.12.2011

Ihmisiä (myös niitä sellaisia)

eksyimme Kouvolan vastatuulessa
minä ja uusi ystäväni
joka odotti rautatieasemalla jalat täristen
kuten minäkin
joka meinasin perua koko jutun
vielä varttia ennen junan lähtöä

kolmas voitti pelkonsa lähteä yksin uuteen kaupunkiin
ja pidin heistä molemmista
eikä minun ollut kovin vaikea puhua – puhuin liikaa
ja liian kovalla äänellä

mutta halasimme silti vielä ennen kotiinlähtöä
vaikka olisin tahtonut jatkaa
aina kauemmas itään

ja hän sanoi minulle että portaissa
on se ihminen
jota hän ei tahtoisi kohdata

kai meillä kaikilla on omamme

ne joiden pelkäämme tulevan vastaan kaduilla
silloin kun olemme suojattomia

26.12.2011

Arkipakolainen

ei ole suurempaa vapautta
kuin pyörän selässä vietetyt hetket
(paitsi ehkä juna)

pimeä kylmä katu
minä ajan tuulennopeudella
pysäyttämätön riemu
ja sietämätön onnellisuus

tästä alkaa pakomatka

minä karkaan teiltä kaikilta
pujahdan metsäpolkujen suojaan
keinun pakkasillassa

miksen voisi aina
olla näin iloinen

25.12.2011

Lämmintä, ikävää

juoksen ruohokentän laitaa
se on vihreä ja liian tuore
vihaan tätä lokakuusäätä
keveää sadetta ja merituulia

entä jos lumi ei saavu?
jos se ei hautaa alle näitä katuja
enkä voi kadottaa itseäni talveen

jos en pääse jäätymään pakkasissa
ja turrunkin lämpöön

24.12.2011

Musta joulu

jouluaatto,
vettä ja plusasteita

lievä sokerihumala
teemuki ja runokirja

liimaan piparitalon kattoa kiinni
irrotan pään pipariukolta
ajatuksissani junalippu Rovaniemelle
pakoon tältä sateelta

televisiossa puhutaan ruotsia,
minä ymmärrän sanan sieltä
toisen täältä

se tekee minut iloiseksi

tämä joulu on mustin vuosiin
ja samalla onnellisin

23.12.2011

Kuusen hatarat oksat

kuusen oksat ovat hatarat
tuskin kantavat koristeiden painon
ja latvasta puuttuu tähti

minä olen uninen ja hiljaa
asettelen palloja yksi kerrallaan

ulkona ei ole edes lunta ja muistan liikaa
se tekee välillä kipeää

pelko kiertää ympyrää päässäni
kaipaan jotakuta toistelemaan lauseita
joihin toivoisin voivani uskoa


olisinpa lapsi
ja tämä olisi vasta viides tai yhdeksäs joulu

että voisin koristella kuusen ja hymyillä oikeasti
ilman että sisälläni velloisi koko ajan halu
paeta vain yläkertaan

vaikka kaiken järjen mukaan minun kuuluisi olla turvassa

oksat taipuvat painon alla
niin minäkin

22.12.2011

Yläastemuistoja

bussissa tyttö jonka kanssa leikin lapsena
on nyt minua pidempi
tunnistaako hän kasvoni vai
olenko kasvanut jo liikaa?


he ovat minua nuorempia
ja puheista käsitän
että jotkin asiat eivät koskaan muutu

mutta ehkä hekin vielä kerran
kasvavat näkemään asiat toisella tavalla

kyydistä jäädessään poistuvat peräkanaa
tyttöjoukko jää ruotimaan kolmannen
hiuksia ja vaatetusta

minä olen vain hiljaa katse kirjassa

jotkut maailmat eivät koskaan muutu
ja ehkä niin on vain oltava

mutta onneksi minä olen jo toisaalla

21.12.2011

Helppoa olla onnellinen

kilometrit kiitävät ohi kirjaimellisesti laulaen
jokaisen kappaleen mukana ja
vaihdamme vielä viimeiset muistot tästä vuodesta

puristan kädestä vielä ennen hyvästejä

kotona heitän lattialle patjan
kokoan sen ympärille kirjamuurin
suojaksi todellisuudelta

pöydällä kolme kirjettä
tekevät minusta hetkeksi maailman
onnellisimman

ja lumettomuuttakin ehkä sietää
kun voi kuvitella hennon kuurapeitteen
uppohangeksi

20.12.2011

Tarttuva hymy

minä toivoisin teidät nauramaan kanssani
hymyilemään läpi pimeyskuukausien

hymyilemään niin
että poskiin sattuu

suutelemaan poskelle ja näpläämään tukkaa
aamu-unisina tai
juuri ennen nukahtamista

minä tahtoisin teidän olevan onnellisia
silloinkin kun itse en ole

koska juuri teidän onnenne
saattaa olla se yksityiskohta
joka saa minut uskomaan huomiseen

19.12.2011

Solu täynnä savua

tulevaisuudessa me ehkä huijaamme kaikkia
ahtaudumme yhdessä pieneen keittokomeroon
joku polttaa kalapuikot pohjaan
ja siksi tyydymme mansikkajogurttiin

savuisessa keittiössä kritisoimme maailmaa
nauramme asioille jotka
ovat liian vakavia

katselen paljasta maata
täyteen pakattuja laukkuja
enkä haluaisi heidän vielä lähtevän

18.12.2011

Aavarannan haaveilija

ja sinä päivänä minä nousen junaan
viimeisen kerran siltä laiturilta
viimeisen kerran siltä asemalta
jossa olen

itkenyt halannut suudellut
nauranut laulanut tuntenut
pelännyt vihannut kaivannut

viimeisten silmäysten jälkeen
heitän puhelimeni ulos ikkunasta

valehtelen osoitteeni
ja varon katsomasta ketään silmiin

älä näe minua
älä koske minua

älä koskaan anna minun luulla että
voisin olla muuta kuin
Aavarannan haaveilija


kävelen vieraat kadut omikseni mutta
annan kaikkien säilyä vain varjoina
valomaailmani rajoilla


ette te minua tunne,
enkä minä teitä

ehkä joskus vaihdamme jonkun sanan
mutta emme koskaan avaa
ovia asuntoomme

17.12.2011

kuten ystävää rakastetaan

joskus tunnen syyllisyyttä
kuinka minä välitän edelleen
ehkä liikaa, ajattelen

ehkä minä välitän sinusta liikaa

mutta onko sen väliä
koska minulla on hyvä olo ja hymy silmissä
kun voin selata kanssasi karttakirjoja

ehkä siinä voisi olla kuka tahansa muu

ehkei ajan olekaan tarkoitus häivyttää kaikkea
voit yhä olla minulle erityinen
ja voin edelleen sanoa rakastan sinua (ystävänä)

vaikka rakennatkin tulevaisuuttasi
jonkun toisen kanssa
ja minä olen vapaa menemään minne ikinä haluan

eikä se tunnu ollenkaan pahalta

16.12.2011

Rauhanrikkoja

joskus pelkään tekeväni väärin
työntäväni käteni asioihin
jotka eivät minulle kuulu

kun tahdon oppia ymmärtämään mitä on elää
tuntureiden ja vähemmistökielen maassa

minä palan halusta kuulla tarinoita saamelaisista
mutta mitä jos minut kohdatessaan he
katsoisivat kylmästi
tai nauraisivat päin kasvoja

sillä eihän etelän tyttö voi koskaan käsittää –


en minä yritä heidän joukkoonsa sulautua
tahdon olla vain ulkopuolinen tarkkailija,
mutta ei vihollinen – ystävä
sellainen jolle kerrotaan mielellään asioita

että miltä se tuntuu olla yksi muutamasta tuhannesta
mitä on oppia kuoleva kieli heti syntyessään


mutta mitä jos heidän silmissään vain tunkeudun reviirille
jolta kuuluisi pysyä poissa?

15.12.2011

Karttarakkautta

haluan sotkea seinällä roikkuvat kartat
täyttää ne rasteilla
huutomerkeillä sydänmerkeillä,
alleviivauksilla tussitahroilla

ympyröidä minun kaupunkini
tehdä joista ja järvistä omani
maalata moottoritiet kämmenselkiin

valloitan maailman ullakkohuoneesta käsin
painan mieleeni Jangtsen mutkat
Norjan suurimmat kaupungit
Euroopan korkeimmat pisteet ja ääriolosuhteet
Oimjakonin pakkasista päiväntasaajan helteeseen

14.12.2011

Väsymys


ihmiset ovat väsyneitä
lähestyvän joulun juhlintaan ja
jatkuvaan läheisyyteen

me säpsähtelemme toisiamme,
sanoista, teoista
kyllästymme, uuvumme,
olemme äärimmilleen vietyjä kuin jouset

”Onko aina pakko olla tuollainen?”

kärjistämme toistemme ikävät puolet
sekä omat huonot mielialamme
lyhytikäiseksi kyräilyksi

”Onko sillä jotain väliä?”


älä sano mitään
pysy hiljaa,

hekin jaksavat
katsella
sinua

13.12.2011

Kun ranteeseeni kasvoi puu

nämä päivät ovat toivepäiviä

näiden päivien varaan
ja lämpöön minä rakennan itseni;
hiljaisuuspäiviin jolloin lakkaan hetkeksi kaipaamasta

onnellisuuspäiviin,
vieraskielisiin kirjoihin
omenahillon makuun kielenpäällä

soljuvien sanojen virtaan
ja riippumattomuuteeni mistään tai kenestäkään


ranteestani kasvaa puu,
toivon sen oksien kuroutuvan sydämeni ympärille
juurien imevän itseensä kaiken maailman valon

sen vähäisenkin joka vain
muutaman tunnin ajan haroo taivaankantta
puhkoo pimeyteen reikiä jotka pakkanen vetää nopeasti umpeen

12.12.2011

Katrina

suojamuurien sortuessa vesi tulvii kaupunkiin
tuo mukanaan irtoproomun ja
suolaiset tuulet

seinien romahtaessa ihmiset lentelevät paperiensa lailla
alas kaduille
yhtä helposti rautaiset tolpat
irtoavat betoniotteesta

minä tuijotan
pelkään ja kunnioitan

neljäkymmentäkaksi metriä sekunnissa
varoittamatta kahdeksalta aamulla
luonto tulee ja tuhoaa
kaiken minkä me kuvittelimme
rakentaneemme kestäväksi

11.12.2011

Tänään minä en osaa

tänään minä en haluaisi runoilla
eihän tästä mitään kuitenkaan tule

tänään en osaa olla hyvä ystävä
en jutella ihmisille koska
kaikki sanat tuntuvat turhilta, itseään toistavilta
yhdentekeviltä ja riittämättömiltä

mutta minä haluaisin kirjoittaa tarinoita
lauseet eivät vain
rakennu paperille

se saa minut ajoittain tuntemaan itseni
epäonnistuneeksi

tänään on vaikea tehdä päätöksiä
ja pitää lupauksiaan
noudattaa velvollisuuksiaan
hoitaa tärkeitä asioita

tänään minusta ei ehkä ole mihinkään,
hyväksyn sen

yritän huomenna uudestaan

10.12.2011

Tanssiharjoituksissa


sadussa prinsessat tanssivat jalkansa kipeiksi

se ei oikeastaan ollut
kovinkaan hohdokasta

mutta vielä minä opin ne vaikeat valssiaskeleet
ja pyörimään oikeaan suuntaan


katselen heijastuksiani ikkunasta
kuvittelen itseni leveähelmaiseen mekkoon
pyörimään varpaillani,
taivuttamaan selkää, katsomaan silmiin pariani

ehkä minusta silloin tulee kaunis

mutten voi ajatella sitä vielä
sillä joka kerta kun erehdyn pohtimaan kuvitteellista yleisöä

(askel viereen, askel viereen, askel -)

sekoan tahdista

9.12.2011

Unia


revin itseni hereille
sekavien harhakuvien maailmasta
- olen katsellut niitä jo toista tuntia keskellä päivää

revin itseni todellisuuteen jossa
en näytä ollenkaan samalta kuin unissa
ja hetken tuntuu paremmalta

kunnes tajuan nukahtaneeni jälleen ilman syytä,
ilman loogisia selityksiä tälle jatkuvalle väsymykselle

se käy ylleni kuin harmaa talvitaivas
vaikka nyt lumen tultua onkin valoisampaa

kaipaan kaakaomukia käsien välissä
kaipaan kotikeittiön lämpöä ja hiljaisuutta
lapsellista turvallisuustunnetta

8.12.2011

Mistä tiedän, mistä en

tänään ymmärsin että vuosi loppuu
ja alkaa toinen, hieman pelottava
sellainen joka vaatii aikuistumaan
ottamaan vastuuta
kirjoittamaan ylioppilaaksi

ja viimeinen kysymys kuuluu:
onko minusta siihen?

tiedänkö tarpeeksi kertoakseni
kuinka syntyvät maanjäristykset,
hirmumyrskyt, syklonituulet valtamerien yllä

enemmän minä tiedän
siitä miten hyvältä tuntuu juosta läpi lumimaiseman vain siksi että huvittaa
olla kykenevä pysähtymään milloin tahansa

enemmän kuin ruotsin epäsäännöllisistä verbeistä
tiedän mitä on kun sormet ja varpaat jäätyvät
ja miten hauskaa on jättää järven rantaan viestejä:

elämä on juhla,
vaikka joskus unohdan sen itsekin

ainakin silloin kun näyttää
että ympärillä olevien onnellisuus riippuu siitä
mitä kirjaimia papereihin painetaan

(ja salaa minä ajattelen
että maailmassa on tuhat tärkeämpääkin asiaa)

7.12.2011

Antakaa minun nukkua

kello 7.30

makaan paikoillani, annan
hämärän valon siivilöityä ylitseni
aamuäänien kulkea läpi vastaheränneen mielen

kolinaa, aura-auton kolinaa,
avainnaksahduksia lukoissa,
askelia ovenavauksia,
ihmisiä kovaäänisiä eläväisiä

vaikka on vielä näin pimeää


kello 7.35
iholleni iskee kylmyys

antakaa minun maata vielä hetki
siellä mihin se ei yllä

6.12.2011

Pienen mittakaavan itsenäisyyttä

tänään sadat marssivat läpi kaupungin
laskivat sotahaudoille seppeleen ja lauloivat tahdissa
mutta minun Helsinkini oli autio
tapani mukaan en ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan

( mutta minun ainoa tarkoitukseni olikin vain harhailla muualle)

täällä ei marssita paraateja autoteillä

televisiossa naisilla on kauniita mekkoja
kampauksia jollaisista en voi edes unelmoida
mietin että eikö heitä jo väsytä
se ainainen hymyily
onko heillä todella hauskaa?

Minulla ei olisi tai en tiedä,
hauskempaa silti täällä, missä saan nojata
päätäni olkaa vasten rispaantuneissa vaatteissani,
takkuisessa tukassani
ja näyttää hapanta naamaa jos niin haluan

nukahtaa hetkeksi juuri silloin kun huvittaa

5.12.2011

Talvi tulee kaupunkiin

Kalliossa räntä sataa viivasuoraa kasvoihin,
kiirehdin lainaamaan kirjoja, kuvittelen kuinka
muutaman viikon päästä luen niitä
kun illat ovat pimeitä ja hanget korkeita

Aleksanterinkadun jouluvalojen alla
satojen kenkäparien kopina sinne tänne
näyteikkunaan tuotu peura hymyilee lapsille
heidän kasvonsa loistavat jouluvaloissa

Asematunnelissa käy kylmä viima
me piiloudumme muovikuusen taakse arvuuttelemaan
kuinka pahasti junat ovat tänään myöhässä

Matkalla kotiin loska vaihtuu uuteen lumeen,
astuessani ulos jätän jälkeni tienvarteen

4.12.2011

Loputtomasti samaa

minä vähän pelkään ajatuksiani
sanoja, puhettani, kirjoituksia joita maalailen
joskus ihan vain aikani kuluksi
iltaisin kun en malttaisi nukkua
jouduttaakseni hitaasti laahustavia minuutteja

ja minä vihaan pelkojani
joilta en pääse pakoon edes yöjunilla
paikkakuntavaihdoksilla
ympäristömuutoksilla

ne vain ovat
näissä hetkissä, pimenevissä illoissa
heijastuvat ikkunaruudun pinnasta
ja minun on pakko tuijottaa takaisin

vaikka tahtoisin sulkea silmäni
mennä nukkumaan
herätä vasta kun kaikki on jo ohi


Otsikko lainattu CMX:ltä

3.12.2011

Vuoden viimeinen pyöräretki

siellä me ajamme
läpi kuuraisen maan ja jäätyvän metsän
eksymme reitiltä kerran

minä nauran sille ja hän
katsoo minua kärsimättömästi
kuten katsotaan niitä jotka eivät suhtaudu vakavasti
sellaisiin asioihin kuin
joutua hukkaan joulukuussa

siinähän voisi vaikka paleltua kuoliaaksi
mutta tietenkään eksyminen täällä
ei ole sama asia kuin jossain muualla

aina löytää kotiin ennen seuraavaa lumisadetta

pyöristä toinen on musta ja toinen punainen
toisesta uupuvat kunnolliset jarrut
toisessa natisevat ketjut

kolisevat armotta ylämäessä
alas mennessä ajamme liian lujaa

2.12.2011

Kelvollisuuskysymys

ei sillä niin väliä,
etten ole tarpeeksi pitkä tai kaunis

mutta sillä on
että joskus en tiedä mitä sanoa
tai etten tiedä miten olla

että on hetkiä jolloin minua katsotaan sillä tavalla
joka viestii että olen liikaa
väärässä paikassa ja väärään aikaan

minä tahtoisin tehdä kaikki hymyilemään
olla se, jonka ei tahdota lähtevän pois

kaikkia ei vain voi miellyttää, he sanovat
mutta mitä jos se on juuri mitä haluan?

1.12.2011

Koputa niin avataan

tässä huoneessa asuu kylmyys luihin ja ytimiin
ja kirjojen peittämät lattiat
herra Ylpön tumma ääni
seinille liimatut postikortit
tumma viulukotelo ja nuottiteline

sanankirjojen epäsiistit pinot,
ruutupaperille väsätty lukujärjestys
jossa kellonajat on piirretty mustalla tussilla

pohjoissaamen verbit,
lokatiivi ja duaali

joulukalenterissa hymyilee keiju valkeassa mekossa
(vai olenko jo liian vanha uskomaan niihin?)
hallitun kaaoksen vartijana,
tässä huoneessa jossa

patterit eivät koskaan toimi kunnolla
ja tavarat suljetaan viikonlopuiksi lukkokaappeihin
teepussien seassa seisoo absinttipullo
ja syksyisin ikkunalaudalla nököttää kärpässieni
sinisessä muovimukissa

tuntuu kodilta