väsytti

en
jaksa
liikkua

tunnit valuvat ohitse
koomankaltaisessa olotilassa

jossa makaan paikallani
lakkasin laskemasta minuutteja

ajanmäärittely
on kai turhaa;
kukaan ei kaipaa minua mihinkään

minä en kaipaa mihinkään

enkä menetä mitään tärkeää
vaikka nukkuisin koko päivän

tahto lähteä ja jäädä

miten ristiriidassa olen,
jäänyt saumakohtaan
kahden tulen väliin ja
risteämispisteeseen:

kuinka jättää tämä kaupunki
nämä ihmiset
joihin en ole ehtinyt edes
vielä tutustua

kuinka paeta täältä jonnekin
mistä tuskin tunnen ketään

miksi hylätä ne
joista varmasti pidän
ottaa vastaan epävarma tulevaisuus

aina toisiaan on hetkiä
jolloin en vain ymmärrä
haaveideni järjettömyyttä

jossain kaukana

makaan tässä
leikin varjoillani
leikin ajatuksillani enkä
osaa keskittyä kunnolla

toisen ihmisen puheisiin

ehkä minun pitäisi,
pitäisi ajatella, kuunnella
sillä asiat saattavat olla merkityksellisiä

mutten jaksa

en muiden taakkoja,
ja olenko aivan kamala

tahdon sulkea puhelimen
silittää omaa ihoa

silittää käsivarsia
kadota tältä maailmalta
lipua yöhön, hajota
kaupunkivarjoihin

oi
jos tulisi ukkonen

taivas repeäisi ja sade
kastelisi
tämänkin pihan

huuhtoisi pois
minut

tästä maisemasta

runotytön tunnustukset

ruoho tallautuu jalkoihin
ilma on savusta sakea

bassorytmi
läpäisee rintalastan
tekee minusta kuuron
omille huudoilleni

voisin karjua esille kaikki
ne pienet salaisuudet
pelot toiveet pettymykset

eikä kukaan silti kuulisi

tai näkisi
kuin sekopäisen fanitytön
rakastamassa musiikkia

Orivesi-ikävä

saankohan laiturista tikkuja selkään?

toivoisin olevani puiden alla,
aurinko paistaisi viistosti ohitseni
ja ympäriltäni löytyisi
terve määrä hälinää

kaipaan iltoja
yhteisillä sohvilla
kaipaan hysteeristä naurua
oppituntien alussa

liian pientä huonetta
joka on juuri sopiva meille

lampea jolle kukaan ei eksy
vuoden kauneimpana aikana

kesän paras keikka

arvonimi
vuoden parhaat katusoittajat
menee teille, nuoret pojat

jotka keskellä Kamppia
hakkaatte akustista kitaraa
ja minirumpuja

sillä teitä on niin hauska katsella

heitän hattuun lantin
jään kuuntelemaan
taputan jokaisen kappaleen päätteeksi

sillä teette minut
niin iloiseksi

ruuhkametro, rullaportaat

minä en selviä
puristun ihmismereen
ja siitä kaikki kunnia paikallisille

hengittävät täällä sujuvasti samaa ilmaa
viikosta toiseen
tukehtumatta

parasta ovat liukuportaat
seurata ihmisvirtojen tasaista liikettä
kaupungin kirjoittamatonta normistoa

kaupungin kaksi puolta

jokaisella kaupungilla
on kahdet kasvot:

ne joihin rakastuu
ne joilta toivoo karkaavansa

suutelisin
vanhojen rakennusten maalipintaa
Nevassa virtaavaa vettä
kyrillisiä aakkosia nimikylteissä

sylkisin päin
autoilijoiden holtittomuutta
olematonta polkupyöräkulttuuria
ja sitä ettei kahviloissa
katsota vahingossakaan silmiin

mutta tupakan voi sytyttää
missä vain huvittaa

Pietari: yleiskuva

Leveät kadut
Nevan alitse rämisevä metro
naiset korkeissa koroissa

kirjat joista en ymmärrä
kirjaintakaan
kudotut hartiahuivit
koristeelliset puulusikat

voisin rakastua

vuosien päästä palata
rahastaa johdinautoissa

katsella kuinka
Nevsky prospektilla
kaksi naista uhmaa kieltoja
kietomalla
kätensä lomittain

hurraa

Alppipuistossa

kauniit tytöt
pyörittävät hulavanteita
ja onnelliset ihmiset
tanssivat nurmella

ehkä ensi kesänä minäkin
voisin olla rohkea
vaikka nyt verhoan itseni
odotan syksyn viileyttä

lupaa käyttää
katseeltasuojaavia
vaatekerroksia

ihailen teitä
kuinka tanssitte auringossa

ihailen teitä,
pelottomia

haluaisin rakastaa jokaista

jotain muutoksia

onko se hölmöä
haluta jo hiljalleen irrottautua
lapsuudestaan

kun kaikki muut ympärillä
ovat jo laillisesti aikuisia

käyvät baareissa ja juhlimassa
antavat puhelinnumeronsa
tuntemattomalle

näyttävät, pukeutuvat
uskaltavat leikata hiuksensa

minä tahdon pois
näiltä samoilta kaduilta
pois samojen ihmisten luota

vaikka rakastan heitä
ja näitä kulmia joita
olen ajanut pyörällä läpi vuosien

muutoksia,
liikettä, uusia kokemuksia
ihmisiä, paikkoja
pakomatkoja
kaikesta vanhasta

än yy tee juokse!

Mitäpä jos nyt karkaisin?

keräisin itseni, juoksisin
pyörälle, ajaisin lujaa
vauhtia jonnekin
mistä eivät löydä

jos sulkisin puhelimen
myöhemmin leikkisin ettei
mitään tapahtunut

sillä en koskaan
ole paennut
jättänyt ketään tyhjän päälle

mutta hän sanoi tulevansa!

hymyilisin, lymyilisin
lukisin loppuun kirjan
vaikenisin

Korkeasaaressa

lasin takana on laiskiainen
tunnen yhteyttä siihen

enkä voi muuta
kuin tuijottaa haltioituneena
hymy korvissa ja
täynnä onnea

ehkä se on hölmöä,
ehkä järjetöntä

mutta olen onnellinen siitä
että tuo eläin
roikkuu nyt puussa edessäni

syö hitaasti lehtiä
jäävuorisalaatista

autuaan tietämättömänä
ulkopuolisen maailman
pahuudesta

näkymiä Mustikkamaalta

istun kalliolla
näköala antaa yli meren

sillalla jyristävät bussit
mantereella nousevat
puolivalmiit talot

näin kaiken
kaupungin keskivaiheille asti
asun horisontin takana

vailla vettä olisi
kaikki niin kiinni toisissaan
keskustaan vain muutama polkaisu

vailla vettä
ei täällä kai olisi niin autiota

tänään ei mikään onnistu

äiti katsoo inhoten
uppiniskaista tytärtä
joka ei syö juustoa tai
pue päälleen oikeita vaatteita

ja ne keksit –
palanutta taikinaa
uunissa, lattialla

ajan harhaan
kymmenen kilometriä
vikasuuntaan

että vihaan niitä
jotka aina onnistuvat
jotka tekevät hyvin
eivät eksy

asemalla myöhästyn junasta
jos vaikka seuraavan alle heittäytyisin

kaksikymmentä kilometriä

en halua tietää kuinka monta
kilometriä jäi taakse
kuinka monta edessäni vielä aukeaa

viivasuoraa valtatietä
ehkäpä ei lopu koskaan?

pelottavat rekat jyrisevät ohitse
minä heilautan kättäni autoille
mutta kukaan ei poimi kyytiin

no, omapa vikani
mitäs nousin bussiin joka
vie syrjäkyliin

kaksikymmentä kilometriä
juna-asemalle

hei, tämänhän kävelee helposti

ukkonen rymähti niskaan

inhoan moottoriteitä
ne katkovat reittini
pohjoiseen

johon ei kai
pitäisi suunnata nyt

taivaalle kerääntyy pilviä,
raskasta vesimassaa
hulahtaa pian niskaani

en vain osaa välittää

ajan
yhä lujempaa, yhä kauemmas

karatakseni kaikelta
todellisuudelta

ei mennyt kuten elokuvissa

ja kappas, jälleen kerran
on totuus tarinoita ihmeellisempää
sillä nämä juonikuviot eivät
koskaan vakuuttaisi minua kirjassa

enkä tiedä miten nytkään,
makaan lattialla ja nauran vatsani kipeäksi

en muiden suruille, en sille
että ihmiset tappelevat ja
kaikilla on kurja olla

mutta sille vauhdille
jolla kaikki tapahtuu

minä putosin kyydistä
jo aikaa sitten

tänään on hyvä päivä

kuinka onnelliseksi tekevät
nämä asiat:

ilmainen kyyti
vuoristoradassa
ensimmäistä kertaa vuosien jälkeen

muisto miehestä Pasilassa
joka kerran sai
minut lähes itkemään ilosta

ajatus
niistä kahdesta
pitelemässä toisiaan kädestä
avoimesti

raitiovaunukierros
kaupungissa
jonka katuihin en kyllästy koskaan

ei piilopaikkoja

ei kai pitäisi kuunnella
melankolisia lauluja
kun juuri luki tarinoita siitä
mikä kaikki on maailmassa väärin

kuinka voikaan tuntua samalla
niin hyvältä
ja pahalta

kaupunkini harmaa vaikkei sada
Kaivopuisto autioin koskaan

pelkään ihmistä
sitä mihin he ovat kykeneviä
ja kuinka luovilla tavoilla voivat
satuttaa itseään tai toisia

helmiä

jos osaisin
nämä hetket vangita
runoihin:

päivän viimeiset auringonrippeet
Varsinais-Suomen pellot
ja kultaviljan

suloisen musiikin
sitruunateen sekä
onnen

onnen
ohikiitävistä hetkistä
arvaamattomasta  tulevaisuudesta

jos osaisin kuvata
rinnassa kasvavan riemun

mutta ehkä vain parempi
antaa sen
soljua vapaana

yhteenveto

mistä on seitsemäntoistavuotiaan
ulkomaaretki tehty?

tekstiviesteistä kotiin
videopäiväkirjamerkinnöistä
söpöjen tyttöjen bongailusta
lapsellisesta käytöksestä
rullaportaissa

takeltavasta puheesta
kerrostaloikkunoiden laskennasta
liikenneruuhkasta
jäätelöstä keskuskadulla

silloista yli veden
aikaisesta noususta
antikvariaattishoppailusta
hajonneesta olkalaukusta

siitä että
oppii tuntemaan
matkaseuralaisensa

pala Tukholmaa

lämpö korventaa hartioita
mies laskee mäkeä
rullalaudalla
viisi kertaa peräjälkeen

liukuportaissa
me olemme hieman vinossa
säpsähtelemme ohijuoksijoita

täällä muut eivät ymmärrä
äidinkieltämme
jos edes tätä kangertelevaa ruotsia

se eie solju yhtä kauniisti
kuin paikallisten
jatkuva puhevirta

kortteja ja kirjoja,
postimerkit meren ylitse
kaksitoista kruunua

seikkailuja

yhdeksän tuntia kuluu
yllättävän nopeasti
harhaillessa Slussenilla
eksyksissä Södermalmilla

vilkuttelemme Katarina-sillalta ohikulkijoille
ajelememme metrolla päättömästi

tunnen itseni
niin eksyneeksi
pitkästä aikaa suurkaupungissa

joka voisi lähes
muistuttaa kotia

ellei olisi täydellisen vieras

operaatio ruokaa Sundsvallista

ruotsalaisille kiitos
seuraavista asioista:

ICAn salaattivalikoimasta
kymmenen kruunun patongista
Oatlyn kaurajuomasta

kaupunki on sateinen
ja matkalaiset nälkäisiä

kuinka katu-uskottavaa:
syödä rautatieasemalla
hartiat jumissa
taskussa menolippu Tukholmaan

Uumaja

me emme ole
kaukana kotoa

ainoastaan meren toisella puolen
missä puut ovat samoja
mutta ihmiset puhuvat oudosti
ja kolikot tiputetaan
peltirasioihin

ilmassakin
tuoksuu vieraalta
vapaudelta, seikkailulta

istumme Kungsgatanilla
sormet karhunvatukkamehussa

me emme ole
kovin kaukana

ainoastaan toisessa maailmassa

nelostien varsi

nelostie suhisee yltäni

sohin vettä kepillä

keskustelen

suomen kielen 

kummallisuuksista

voisin 

keskustella siitä 

loputtoman monet kerrat

ja vesi 

se on kirkas, kadehdin

puhtaita jokia 

puita sen reunalla

voisinpa jatkaa

tästä vielä pohjoiseen

vaararakkautta

tämä paikka
on kauniimpi kuin yksikään ihmisolento

kangasmetsikkö.
vaarat, peilijärvi
turvallisempia hukkua
kuin tytönsilmät

minä en tahdo rakastaa
omatahtoisia olentoja

en ennen kuin tiedän
varmuudella

jaksavani heidän oikkunsa

ennen kuin olen
perustanut turvasataman
puiden katveeseen,
kaupunkisykkeeseen

epämukavuusalue

tämä ei ole minulle luontaista
oleskella sisätiloissa
vapaaehtoisesti

minä haluan
ulos ulos ulos
täältä

etten vain hukkaisi
elämääni laatikossa

vasta ulkona
aukeaa todellinen maailma
vailla ihmisten keinotekoisia rajoja

tämä on minun juttuni

jättäkää minut
yksin uuteen kaupunkiin

antakaa kulkea
omat reitit
luoda omat polkuni

vieraille kaduille

täällä olen onnellinen
olen elossa
tässä paikassa ja hetkessä

reppu selässä
vähän eksyksissä
vailla päämäärää
ihmisvilinässä

I cyckle Oulu

meri on täällä valtavampi
minulle vieras
hiekkarannatkin ylpeämpiä
kuin kotona etelässä

välimatkat
aivan eri mittakaavassa
mutta kaupungin läpi
ajaa vartissa

yliopisto,
ne huonommat alueet
taitelijakaupunginosat

ja joku
joka peittää satuloita
vihreällä muovilla

etteivät ne sateen yllättäessä
kastuisi