nyt suu tukkoon

maailmasta puuttuu nappula
hiljennä

se vaimentaisi kovat äänet
huudot
valituksen
haukkumasanat

kuiskaukseksi

joka kutittaa korvalehtiä

ei olisi enää
niin paljon väärinkäsitystä

jos kukaan ei
lausuisi sanoja

jotka ymmärtää
vahingossa tai tahallaan

aivan toisin

omenapuut kukkivat tänään

kaiken tämän keskeltä
yritän löytää itsestäni
palasia kauneudesta

etsin niitä
silmien vihreästä väristä
jota olen aina rakastanut

kaulan alueelta,
takkuisesta tukasta ja
siitä totuudesta

että muistutan vieläkin
neljätoistavuotiasta


minä verhoudun
punaiseen mekkoon ja samaan
huppupaitaan kohta viidettä vuotta

kiedon huivin
kaulaani tiukasti ja palelen
silti niin
että kaipaan edelliskesän tukahduttavia helteitä

tahtoisin
kääriä itseni
fleecekangasvilttiin


ottakaa minusta valokuvia
joissa näytän niin

säälittävän hennolta

repivät yhteen ja erikseen

kirjoitan itseni tyhjäksi
siitä kuinka kaupungit yhdistävät
ja erottavat

hymyilen hiljaa sille
että tämän minä osaan, tästä minä
tiedän jotakin

vaikka te muut nauraisitte
minulle siitä etten
muka tiedä yhtään mitään

tekisi mieli olla
vihainen mutta kun en jaksa

tekisi mieli tiuskia ja sanoa:
jättäkää minut rauhaan ja antakaa olla

kadota salaperäisesti
katsomatta ketään silmiin


mutta ei, älä pilaa
viimeisiä päiviä
kiukuttelemalla ihmisille

jotka eivät halua sinulle mitään pahaa

joita rakastat, joita kaipaat
niin kipeästi seuraavat
kaksi ja puoli kuukautta


rakastat vaikka
he nauraisivat sinulle
sinun kotikaupungillesi jossa
ei ole kunnollista metsää

rakastat vaikka et saa heitä
koskaan ymmärtämään
ettei tällaiseen rakkauteen

tarvita järkiperäisiä syitä

tunnekimppuja

entäpä jos en
haluakaan palata
takaisin arkeen

vielä kahdeksi päiväksi

mutta en toisaalta tiedä
yhtään sen enempää

missä todella tahtoisin
olla ja kenen kanssa


aina välillä yksin
kotona
junassa matkalla jonnekin

mistä kukaan ei tavoita

ehkä tässä sinun kanssasi
tai tuolla noiden
muiden kanssa


jossakin muualla

en tiedä,
olen iloinen, onnellinen

kaipaan jotakin,
olen surullinen

niiden rajat
sekoittuvat päässäni usein

yhdeksi samaksi tunnemöykyksi
jota en välitä
lähteä purkamaan

kirvely niskassa tuntui kai hyvältä

sata sivua ääneen
luettua kirjaa
ja puheeni rapisee paperin lailla

auringossa palaneet
olkapäät

heilutan jalkoja vedessä –
menevät kananlihalle vaikka
se muka on lämmintä

en tiedä,
olen kai onnellinen

vaikka väsynyt ja valmis
nukahtamaan ruohikkoon

erilaisia hetkiä

on hetkiä jolloin
kaikki sujuu suunnitelmien mukaan;

jaossa spontaaneja aplodeja niille
jotka ajavat autonsa mallikkaasti
parkkiin

lyhyitä äidinkielen
kertaustunteja

ruohoa varpaiden välissä


on hetkiä
jolloin suunnitelmat romahtavat;

ensimmäinen
ylioppilaskoeitku

tyhmiä opettajia
jotka venyttävät puheitaan
koeaikojen päälle


ja sitten on ystäviä
jotka pysähtyvät lohduttamaan
ajatuslauttojen törmätessä karikoihin

ristiriitaisuuksien maailma

äkkiä maailma ympärillä
tuntuu niin kovin monimutkaiselta

taivas kaikessa
kirkkaudessaan
niin helvetin painavalta

vaikka minä olen onnellinen
sovussa itseni ja muiden kanssa
ei se tarkoita että niin olisivat

myös kaikki
muut

miksi pitää olla kouria
jotka repivät meitä eroon
toisistamme;

miksi kuiluja
vastakkainasetteluja

pahoja voimia
sisällä ja ulkopuolella

maailma on kauneimmillaan
päivät pitkiä, hehkuvia
ja silti joku kehtaa
olla onneton

tai sanoa väärin
jollekin
jostakusta

itsestään

tätä on odotettu

harvaksi jäävät ne kerrat
jolloin koepaperin eteen saatuani tajuan
etten ymmärrä yhtään mitään

matikan kokeessa
kuitenkin
tilanne on harvinaisen tuttu

se ei jaksa enää
hämmästyttää

tämänkin mokasin
jos pääsen läpi – se on ihme

mutta asteltuani luokasta
voisin kohottaa käteni ilmaan ja
kiljua riemusta

ei enää koskaan matematiikkaa



Sori Olga kun käännän vielä kerran veistä haavassa - mutta kyllähän tämä nyt oman runon ansaitsee. (;

aurinkouupumus

kuinka saattaa
näin pahasti väsyttää vaikka
en ole tehnyt paljon mitään koko päivänä:

vain loikoillut viltin päällä
auringossa

kävellyt korkeintaan tunnin ympyrää
ja hypännyt narua hiekkatiellä
sadan ponnistuksen verran

ja silti ennen kello
puolta yhdeksää
alan olla jo sellaisessa horrostilassa

että turha edes kuvitella
nousevansa ennen aamua

kevään viimeinen Helsinki - Orivesi

edes tieto päämäärästä
(koulu ja koeviikko)
eivät himmennä
junamatkojen riemua:

minä
olen vapaa ja valmis
tekemään harkitsemattomuuksia

yrittää vain estää
lähtemästä hetken mielijohteesta
minne tahansa


ja hei hei Helsinki
nähdään kesäkuussa,
ole kaunis ja lämmin myös silloin