tavaranhakumatkalla

aamupäiväinen kaupunki
täyttyy hitaasti ihmisistä

kadun etten
matkannut tänne polkupyörällä
vaikka sää on
jotakuinkin lämmin

huomenna sataa
ehkä
lunta

se saattoi tosin olla
aikainen aprillipila

metsästän vaaleansinisiä
sukkahousuja pohtiessani
miten Helsingin Sanomat
koettaa meitä huomenna jekuttaa

sukkahousuja ei löydy
kuten ei myöskään
käytettyä lyhyen matikan kutoskurssikirjaa
ihan turha se olisi ollutkin

liian lähellä

junassa on ruuhkaa
ihmiset tungeksivat vaunuihin
tajuamatta jäävänsä vain jumiin
kuten minä

seison kevättakkien puristuksessa
mahdollisimman pois tieltä

ja ajattelen puhelua isältä paria tuntia aiemmin

hän kertoo että joku
on heilunut aseen kanssa
minulle tutuilla käytävillä

vaikka kaikki ovat turvassa
ja minä kaukana tapahtumista
en osaa sulkea mielestäni

jos minulla olisi ollut
tänä aamuna koe saksan luokassa

kuinka paljon olisin pelännyt
meidän kaikkien puolesta

ei tällaista pitänyt tapahtua enää
ja tällä kertaa
se kävi turhan läheltä

Keksejä ja Ultra Bra

vakaasti uskon että jokainen ´
tarvitsee sellaisen ystävän
jonka kanssa viettää yökylähetkiä

syödä ballerinakeksejä
soittaa koko illan
Ultra Brata
arvaillen kilpaa kappaleen nimeä

että on hyvä omistaa ystävä
jonka kanssa jakaa omat
ja kavereiden kuulumiset

ja jolla on vähän samanlainen
pikkuveli
sekä hyviä mielipiteitä
vähän kaikesta


Moi Kielo. ♥

kaukorakkauksia

tänä iltana minä päätän
rakastua sinuun

vain koska olet siinä
edessäni lavalla
ja tarpeeksi kaukainen

muistutat sellaista porotyttöä
punaisessa neulepaidassa
villasukat jalassa

eikä minun tarvitse muuta
kuin lumoutua äänestäsi

kuinka käheästi laulat
kuinka ujosti hymyilet
ja kiität pehmeällä ruotsilla

lusmu mikä lusmu

onneksi hallitsen lusmuilun jalon taidon
ja osaan sulkea maailman pois
silloin kun se alkaa ärsyttää liikaa

muuten voisi hajota pää
tiskaillessa vieraiden ihmisten astioita
tai kuunnellessa ininää samoista
asioista ilta toisensa jälkeen

välähdys:
minun ei ole pakko välittää

voin majoittautua kirjani kanssa
lattialle
musiikin soidessa
unohtaa kaiken
myös ruotsin kokeen

kahdentoista tunnin kuluttua
se on ohi joka tapauksessa

tämä tarina on tosi

junassa istuessa ymmärsin viimein:
se mistä laulan
on se mitä tapahtui

hetkeksi sormeni lamaantuvat

nämä ovat kertomuksia
jonkun toisen elämästä

ehkä hieman väritettyjä
mutta lähtökohtaisesti totta


ulkona oli
lunta

kerronko myöhemmin

että lukioaikoina minä olin
hämärä ituhippityttö
rakastin todenmakuisia tarinoita
ja haaveilin mahdollisesta

päivä pilalla heti aamusta

tiedättekö,
koskaan ei heti aamusta voi sanoa
että päivä on pilalla

vaikka vatsaan sattuu
juusto on loppu
ja ulkona puoli metriä uutta lunta

sillä vuorokaudessa on monta tuntia:
niiden aikana ehtii tuijotella ulos
paikallisliikenteen ikkunasta
ja kehitellä monia ideoita,
jopa toteuttaa muutaman

lumikin sulaa pois
vatsakivuista selviää buranalla

päivän päättyessä keskustelen
tuntemattoman kanssa hyvistä kirjoista
sekä kauniista kaupungeista

päiväni kokonaisuudessaan:
erittäin onnistunut

rajattomuudesta

tänä iltana koen
suurta halua olla
irrationaalinen

valvoa koko yön lukemassa
kirjaa miehestä
joka puhuu pitkät pätkät pelkkää mielettömyyttä

haluan
hajottaa kaikki
rutiinit

kuten kesäisin kun
käännän unirytmini nurin
ja leikin saamatonta rappiotaitelijaa

juoda suuret määrät kaakaota
järjettömiin kellonaikoihin

unohtaa syömisen ja laihtua
vähän liikaa

lintsata oppitunneilta
matkustaa Joensuuhun
rakasta hullun lailla ja karata
kertomatta kellekään minne

Kallio

lipuntarkistajien yllättäessä konepajan kohdalla
minä hyppään ulos ja
kävelen linjoille

näen kirkon
sen torni halkoo kahtia epävakaan taivaan
yhdessä ratikkajohtoverkoston kanssa

joku muuttaa pois Kalliosta
porttikongin pieleen on kasattu kirjalaatikoita

nuori mies on istunut rappusille
polttamaan tupakkaa ja näyttämään
huolettomalta

minä näen vastasulaneet
sorapeittoiset kadut

ihmisten kevättakit ja kevyemmät kengät
ruostuneet nimikyltit

sekä oman heijastukseni
kahvilan likaisista ikkunoista


jos aiemmin olin haikea
unohdin sen jo

draaman kaaresta

luokkakaverin näytelmässädraaman kulku tekee suuren kaaren
jättäen ihmiset katselemaan
sanattomana seinää

ja minä tunnen kasvavaa paniikkia
sillä minun tarinassani
ei kuole kukaan

ainoastaan pettyvät toisiinsa
ja karkaavat kauas


mitä nämä kaikki sanovat
kun se luetaan ääneen

pelkään jonkun vihaavan sitä
mitä minä olen
paperilleni luonut

entäpä jos kukaan ei taputa
tai hymyile kuten muille

vaan kaikki tuijottavat käsikirjoitusta
epäuskoisina

sen tavattoman laimeista hahmoista