onko Tampere ollut aina näin kaunis
ja rumuus vain mieleni kieroutunut illuusio
vai jäivätkö karut kadut
kulmien rosoisuus
lumen alle
maalasiko sen uudestaan musiikki
ja pieni kitkerä onnellisuus
ovatko asemalaiturit aina yhtä kun vapautus
vai tuntuuko näin hyvältä siksi
että olen menossa sinne minne juuri
nyt kaipaan eniten
ja onko junan lähtiessä itkeminen
aina ollut jollain tapaa sallitumpaa
kuin jossakin muualla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti