vappuaatto

Manta sai päähänsä sadesuojan

Kauppatorille tulvii sakea

valkolakkimeri

yhtäkkiä joka puolella on

ylioppilaita ja opiskelijoita haalareissaan

pullonkorkki suhahtaa pääni ohitse

minä ihailen heidän onnellisuuttaan

Kaivopuistossa käy merituuli

ilta ei vielä pimene eivätkä

ihmiset siirry juhlimaan sisätiloihin

humalassa riekkuvat yläasteikäiset

vievät hieman hohtoa niiltä

joiden tänään oikeasti kuuluu juhlia

aamuhetket

herätessäni kahvinkeittimen kolinaan

kello puoli seitsemän

ensin en tahdo nousta mutta

en saa enää unta

hiivin alakertaan

keittämään teetä ja

lukemaan lehdestä

josko maailma olisi tänään

muuttunut

ei se ole

parempaan tai huonompaan

joten otan vilttini

kirjani, käperryn sohvannurkkaan

lukemaan jatko-osaa

tarinaan jonka toivoin jäävän kesken

ja nukahdan uudestaan

mopopojista

annetaan lainaan

kuusitoistavuotiaita poikia

ne pelaavat pelejä

kirkuvat falsetissa ja

haisevat käytävään saakka

vaikka ei kai niissä mikään

niissä ja niiden mopoissa joiden

ääntä vihaan ja vauhtia pelkään

kun sellaisen ohittaa

punaisella polkupyörällä

kapeassa alikulkutunnelissa

tai ehkä olen vain

liian päänsärkyinen

suhtautuakseni kovin positiivisesti

tapahtumarikas vuorokausi

mistä minä alkaisin?

vuorokauden vaihtuessa istuin käytävän lattialla

juttelin runoista tytön kanssa

joka kirjoittaa niitä huomattavasti paremmin

sitten

siirryn huoneeseen

ja kuulen salaisuuksia

kuin juonenkäänteitä keskinkertaisesta novellista

tänä yönä kello viisi

minä olen jo linja-autossa

penkille käpertyneenä sikiunessa

jotta voisin ennen kahdeksaa

nousta raitiovaunuun katselemaan kaupungin

aamuhälinöitä

juoda aamukaakaoni Kolmen sepän patsaalla

ja kirjoittaa Pasilassa

kuinka yksinäinen tyttö keskustelee

merilokin kanssa

eikä sekään riitä;  

kahdesta viiteen minä

harhailen Vantaalla jalkani hajalle

vaikka tarkoitukseni oli

tehdä vain lyhyt käynti Pitkäkoskelle

eksyin jälleen, löysin takaisin –

ehkä vuorokauden viimeinen

kuusituntinen

sujuisi ilman suurempia juonenkäänteitä

mitätäällätapahtuu

mansikkakakkua keskellä viikkoa

puhun saksaa

vain sokerin vaikutuksen alaisena

lähemmäs viisi tuntia

tolkutonta jumitusta

voin melkein nähdä kuinka

ajatusmössö valuu korvista

tasaisena virtana

ei mitään järkevää

ajattelin nousta bussiin

keskellä yötä

ja mitätämänytoikeinon

kun entinen eloveenatyttö

astuu esiin punaisessa tukassa

nauran niin että kaadun lattialle

eikä juttu ollut

edes hauska

pois laatikosta

ulkona minä olen onnellinen

eikä haittaa vaikka

jalkoihin sattuu

ja voisin tehdä mitä ikinä

nousta bussiin katsomatta

minne se vie

tai lähettää kirjeen

joka myöhemmin osoittautuu

hyvin kohtalokkaaksi

täällä minua

eivät rajoita seinät tai

muiden katseet

pois kattojen alta

olen vapaa lentämään

uskomaan miljooniin mahdollisuuksiin

mitä ei ajattele

en tunne suurta maailmantuskaa

noin yleisesti ottaen olen

erittäin tyytyväinen kaikkeen

hyvä on –

joskus ärsyttää asia jos toinen

pikkujuttuja

silti minulla on maailman

ihanimmat luokkakaverit

ja kiireinen loppukevät

mitä en ajattele

sitä ei myöskään ole

ei ole viittä esseetä

tai pilviä auringon peittona

jos päätän nyt hetkeksi

ne unohtaa

voi väsymys

huonekaveri on ahkera

kirjoittaa historiaa

jo toista sivua

ja minä en jaksa

edes olla hereillä

teestä tulee liian vahvaa

käsivarsia kutittaa

ulkona on hyvä olla

talloa lyttyyn viimeisetkin

lumihanget tien reunoista

ja suunnitella tulevaisuutta

Aurinkovoimaa

imen auringosta itseeni

muutakin kuin D-vitamiinia

vaikka aina kuvittelin

että kaamosmasennus ei minua koske

luulin aina

ettei pimeys tekisi minua

alakuloiseksi

silti talvella

olen jotenkin hieman jumissa

jäässä, ikiroudassa

kevät murtuu rintaan

sulattaa pois jään

tunnen ajatusten

lentävän vapaammin

uusien ideoiden virtaavan

sormenpäihin ja jalkoihin

niin se vain menee:

nyt minua taas

hymyilyttää herkemmin

päässä naksahti

vessassa halailen
posliinijalkaa
revin kaksin käsin paperia
ja vollotan

alhaalta kuuluva nauru
tahtoisin hakata
pääni lattiaan

miksi kynteni
eivät ole terävämmät
 – takerrun kiinni ihooni ja puristan

olen lapsellinen
kun itken ja inhoan

tunnen olevani hylätty vaikka
itse kävelin pois
päätin etten enää jaksa katsella
sivistynyttä viininlipitystä
kuunnella tarinoita Euroopasta
nimiä jotka ovat minulle niin vieraita

olisin halunnut heidän kysyvän
että mihin minä sitten matkustan

puhuvan jostain muustakin kuin
grilleistä
tai jalkapallopeleistä

aikuiset ovat toisinaan
niin ikävystyttäviä

ikävystyttävintä:
olen liian nuori sanoakseni paljon mitään
liian vanha selittääkseni omiani

sekaisemmat intellektuellit

kun astuit huoneeseen
luulin ettet puhuisi mitään

nyt tiedän
kuinka vaikea sinut on saada hiljentymään

miten onnellinen olen
että olet kanssani ratikassa
nauramassa huonoille jutuille

ja istut lattialla
selaamassa Potteria unkariksi

puristat kättäni
teatterisalin hämärässä ja
kuiskaat kuinka
olen paras huonekaveri ikinä

(sekä ainoa)

sinun kanssani
on mahdotonta viettää ilta
nauramatta

hyvän päivän ilta

lempiteemuki
räsähtää varoittamatta säpäleiksi

ja hetken tuntuu
- niin kaikki muukin
ympäriltä loistava päivä

paljon naurua
onnistunut yo-kuultu

eikä sillä ole enää
paljon merkitystä
kun kuivailen kuumaa teetä lattialta

kokoan keramiikkapaloja roskapussiin


lopulta kaikki
kääntyy kai hyväksi

katson yhdentekevän elokuvan
tyhjennän marjajogurttipurkin
enkä mene
ajoissa nukkumaan

ja maailma on mun

onko siitä vajaa kaksi vuotta
kun raapustin nimeni
ensimmäisiin lukiokirjoihin

kuinka pieni
kuinka hölmö minä olinkaan

miten toiveikas
ja peloissani

minä muistan
violetit sukkahousut ja vaalean tukan

kuinka puhuin liikaa
heti ensimmäisenä päivänä
ja myöhemmin häpesin itseäni

nyt minä makaan lattialla
soitan laulua jota vihasin
koska en uskaltanut uskoa siihen

miten paljon tunnenkaan kasvaneeni;
oppinut antamaan anteeksi
pitämään ääneni tasaisena
ja suuni kiinni
ehkä joskus liiankin kanssa

ja yhä olen toiveikas
yhä peloissani

yhä minä kaipaan jotakuta
johon tarttua

mutta sentään
olen oppinut seisomaan
omillani


(Otsikko totta kai Tehosekoitinta mukaillen.)

takatalvimasennus

ei, ei enää
lisää lunta ja sohjoa

minuunkin iskee
kohta takatalvi

tuntuu että tämä kylmä
harmaa taivas imee
pois ne auringonrippeet

en jaksa
taas väsyttää kuin talvella

sormia paleltaa kuin talvella

eikä mikään huvita
kiinnosta
innosta

"Pähkinää kello seitsemän."

joskus mietin miksi
yhä katselen tätä sarjaa

puolet ajasta
vietän silmät ummessa
pakoilen verta ja
tuskanhuutoja

en kestä nähdä kipua
avohaavoja,
vedestä nostettuja ruumiita
iskujälkiä käsivarsissa

mutta silti
tämä yhteisöllisyys
tämä minun pieni tilani

lattialla
huonekaverini jaloissa
tyyny sylissä
ja pää piilossa

siksi minä lähden mukaan
yhä uudestaan

Pottermore!11

lapsellisen innostuksen valtaamina
me odotamme sähköpostia
kuin kirjettä todellisesta Tylypahkasta

ryntäämme ostamaan
taikasauvaa
(mäntyä, kymmenen tuumaa)

ja vertailemme tupia
johon meidät on
katsottu sopiviksi

kai tämä kelpaa
selitykseksi opettajalle
kun hän aamulla tahtoo
tietää miksi kaikki
ovat niin väsyneitä

että me keittelimme
yön läpi taikajuomia
ja heiluttelimme virtuaalisauvoja

eräs sateinen lauantai

aivan kuin takavuosien karkkipäivinä:
loikoilen sängyllä
kirjan ja jogurttihedelmien kanssa

lapsellisen innostuneena
ja odottavana

kun talo on tyhjä ja taivas lainehtii

lopulta rauhani rikkovat äänet
äidin ystävä sanoo nähneensä
minut viimeksi kun olin neljätoista

ja minä muistan kuinka
aikuiset silloin mainostivat
kaverin esikoispoikaa

minua kaksi vuotta vanhempaa
hyvännäköistä, kuulemma
hyvätapaista

se oli juuri niin ärsyttävää
kuin nuoren kaappilepakon mielestä
voi vain olla

mutta olen antanut jo anteeksi
ja annan jälleen sen
että he rikkovat vellovan äänettömyyden
keskusteluillaan etelänmatkoista

onhan se kuitenkin ihan
hauskaa kuunneltavaa

erehtyväisyydestä

tänä iltana
olen maailman säälittävin ilmestys

varmasti ainoa seitsemäntoistavuotias
joka kuluttaa perjantainsa
istumalla koneen ääressä
tai käpertyy kulmasohvalle katsomaan
television musiikkiohjelmaa
isänsä kanssa

tahtoisin vain itkeä ja
juoda kaakaota kunnes tulee
paha olo kaikesta siitä suklaasta

ehkä se
kadottasi alleen
tämän riittämättömyyden

minä teen virheitä
aina säännöllisin väliajoin
minä vihaan sitä

spontaanisti ja intuitiolla

kaksi tuntia kirjoittamista
tekee kädet lyijypölyisiksi
niskat vähän kipeiksi

iskee ajatus:
puolen vuoden kuluttua tulisi
kirjoittaa kolminkertainen aika
keskittyen jokaiseen sanaan

mutta puoli vuotta
se on vielä pieni ikuisuus

(niin minä
vakuuttelen itselleni)

joten se siitä

koe on ohi ja hymyilen
vaikka osan vastauksista vähän lottosin

päiväunelmointia

jos hymyilen leveästi
tällä tavalla
kuvittelee opettaja että
tiedän jotain aiheesta

vaikka tosiasiassa minusta
tuntuu hyvältä tuijottaa karttaa
nojailla käsivarret pöytään ja
antaa ajatusten harhailla

kasvava odotus

tulisi jo kesäkuu

aurinko lämmittäisi kadut
voisin istua niiden reunalla

kävellä ulkona kilometrejä
ilman jäätyviä sormia
joutumatta kiskomaan huppua
aina uudestaan pään suojaksi

nukkuisin parvekkeella ja
päivä valkenisi ennen kello kolme

edes kokeisiin luku
ei tuntuisi niin raskaalta
jos sen voisi tehdä makoillen nurmikolla

tahdon polttaa olkapääni
viskoa kengät jalasta ja
kahlata viileään rantaveteen

lukioangsti

tällaisina iltoina
minä vihaan ehdottoman
intohimoisesti saksaa

ja ajatuksia seuraavan päivän
matikan tunneista

oi miksi
olen saamaton lusmu
jota ei edes jaksa kiinnostaa

oi miksi
minä päädyin lukioon

miksi en pakannut laukkua
ja kadonnut maailmalle

käpertynyt nukkumaan
sillan alle

sinne päädyn kuitenkin
kun lakkia ei koskaan tule
eivätkä yliopistot kelpuuta
sisään tällaisia idiootteja

lapsuudenystävä

me kävelemme ulkona vastatuuleen
minua väsyttää armottomasti
sinun kantapääsi vuotaa verta

silti jaksan
kuunnella tarinoita siitä pojasta
jota et halunnutkaan pitää kädestä
elokuvissa

sekoilen sanoissani
kun kuljemme tutun ala-asteen vierestä

kerron olevani taas lähempänä
nuorta itseäni kuin vuosiin
tallatessani rikki viimeiset jäälätäköt


sinä olet tuntenut minut
vuosia kauemmin kuin muut

osaat luetella
viisikymmentä asiaa joista pidän
kymmenen jota inhoan

ja kertoa hetkistä
jotka itse olen ehtinyt unohtaa

rottia

vangitse hetkeen
tajuton määrä intohimoa
kymmeniä ihmisiä viskoo käsiä ilmaan
enkä voi estää itseäni
huutamasta mukana

nuo tanssit, puvut, nuo asusteet
koreografiat, teeastiastot,
koristeelliset lavasteet

jalkani eivät
edes jaksaisi liikkua
nuo vääntävät
kasvonsa ja kehonsa
mitä hurjimpaan irveeseen

kahlitsevat yleisön aloilleen
eleellä, laululla,
paljastavilla askelmilla
harkituilla
kohtauksilla

yhtä hurjaa
friikkisirkusta

nimirakkautta

nimet kertovat
tarinoita kantajastaan

tai ehkä enemmänkin
antajasta

kuinka uskallan koskaan
nimetä lapsen jota tuskin tunnen

jos erehdyn kutsumaan
syntymälevotonta lasta Hiljaksi
tai Runo-pojasta tuleekin rämäpäinen kiitäjä

Ronja Auroora kasvaa kulkemaan housuissa
ja inhoamaan tyttömäistä nimeään

sitä paitsi
kauniita sanoja on liikaa

miten voin valita niistä
vain kolme

jees

onnellisuuspuuskia
elämänviisauksia isältä
jatkuvia muistutuksia
lähestyvästä täysi-ikäisyydestä

vapaudesta
vastuusta

abivuodesta, kirjoituksista,
kesätöistä,
sivistyneestä viininmaistelusta

entäs jos tahdon vain
lukea Pottereita ja käydä keikoilla

kaakao on hyvää
ukki soittaa kertoakseen
että ulkona tulee

kevät on jees

sudenmorsian

minä en ole villi
sillä tavalla että jaksaisin
tanssia aina tilaisuuden tullen

mielelläni jään
illaksi kirjojeni seuraan

silti
tahtoisin sutena metsässä juosta
öisin toiseksi muuttua kuin Aalo
vapaana riehua taivasalla

sanokoot:
tylsä olet kun et
juhlimaan saavu

vaan minä juhlin tavallani
pienin elein, vähin äänin

elämäntarina

elokuvateatterissa unohtaa
että ulkona on vielä kirkas päivä

valo sokaisee
näkökenttäni

Aleksanterinkatu,
Ultra Bra ja
lievä tunnottomuus kehossa

saavat minut tuntemaan
kuin itsekin olisin elokuvassa

se kertoisi tytöstä
joka puikkelehtii sujuvasti
rautatieasemalta toiselle

sillä niin kauan kuin olen
osannut kuvitella olevani joku muu
en ole pysynyt paikoillani

loruilen turhia

päivät paranevat pidentyessään
totesin sen tänään
istuskelin kirjakaupan sohvalla
lukemassa palaa lapsuudesta
näkemättä
maailmaa ympärillä

sulaisipa pois tuo lumi
jonka näen bussin ikkunasta

sama lumi aiheutti
kolareita ysitiellä
ja huomenna saan jännittää
pääsenkö raiteita pitkin perille

mutta tänään
olen vielä hetken huoleton

ja suurin murheeni on päättää
missä kaupungissa tahtoisin
nähdä Pariisin Kevään

ulos laatikosta!

auts
olen umpikujassa
ja tahtoisin vain kaivautua
peittojen alle piiloon

pelätä rauhassa
lakata leikkimästä
niin saatanan itsenäistä
ja kaikessa pärjäävää

päivä on niin hidas
minä niin saamaton
päättämätön
kärsimätön
yltiömäisen levoton

ennen illansuuta tutkin
juna-aikatauluja
koettaen päättää minne
karkaisin tällä kertaa

pakenisin
itseäni
elämää silloin

kun se tuntuu pyörivän
liiaksi paikoillaan