18.4.2012

ja maailma on mun

onko siitä vajaa kaksi vuotta
kun raapustin nimeni
ensimmäisiin lukiokirjoihin

kuinka pieni
kuinka hölmö minä olinkaan

miten toiveikas
ja peloissani

minä muistan
violetit sukkahousut ja vaalean tukan

kuinka puhuin liikaa
heti ensimmäisenä päivänä
ja myöhemmin häpesin itseäni

nyt minä makaan lattialla
soitan laulua jota vihasin
koska en uskaltanut uskoa siihen

miten paljon tunnenkaan kasvaneeni;
oppinut antamaan anteeksi
pitämään ääneni tasaisena
ja suuni kiinni
ehkä joskus liiankin kanssa

ja yhä olen toiveikas
yhä peloissani

yhä minä kaipaan jotakuta
johon tarttua

mutta sentään
olen oppinut seisomaan
omillani


(Otsikko totta kai Tehosekoitinta mukaillen.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti