olen kasvanut lähtemään
pelottomasti etenemään junaradan suuntaan
rakastaen asemia,
kihelmöintiä varpaissa
ne tietävät: taas mennään
ja kuinka voisinkaan juurtua paikoilleen
kun maailma ihan huutaa luokseen?
miksi edes haluaisin
kulkea aina samoja katuja
kun pieni tauko niistä
laittaa rakastumaan uudelleen?
Pasilassa on pimeää
näen vain etäiset kaupunkivalot
Linnanmäen tähtimeren
näen pikajunan loputtoman pituuden
ja paikkani vaunussa viisikymmentäkuusi
minä olen kotonani
ja minulla on
kaikki mitä tarvitsen
kaikki mistä haaveilen
voi olla edessäni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti