ajoittain saatan
unohtaa itseni
sekä maailman jossa elän
kaikki saattaa alkaa
unesta
joka on liian kaunis loppuakseen
silloin sommittelen
sydämiä kouluvihkojen reunaan
olen pakahtua
tai luonnostelen
tulevan talon pohjapiirroksen
tuonne arkku päiväkirjoille,
tuohon puisen hyllyt eikä muuta
ei omaisuutta
jota jäädä kaipaamaan
kun tekee mieli pakata rinkka
ja kadota
hetkeksi unohdan kuka olen
siirryn olomuotoon
johon tahtoisin kasvaa
kasvaa irralleen
ja samalla kiinni -
vaikeaa
tai ehkä vain hyvä
että kumpikin vaihtoehto
tuntuu niin luotevalta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti