kerran minä päätin
rakastaa maailmaani vaikka
sitten aivan yksikseni
vaikka kukaan ei tuntisi tarvetta
levittää kanssani käsiä pitkospuilla
silloinkin
taisi olla syksy ja järvi
joskus toivoisin olevani yhä lapsi
en tahtoisi vielä
ymmärtää näin paljoa
sietämätöntä kasvaa
nähdä logiikan heikkous
vanhoissa suosikkielokuvissa
(tai makoilla lattialla
yokoepaniikissa)
onneksi tulee uusia hetkiä,
uusia rakkauksia
lisää kauniita syksyjä niiden raskaiden tilalle,
ei ehkä uutta lapsuutta
tai samaa luottamusta
viattomuutta
mutta
jotain mihin tarttua
ehkä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti