olin melkein unohtanut
mitä on kävellä syksyssä
metsäpolku
kuolleiden lehtien peittämä
taivas on harmaa, tihuttaa
kuulen kurkiaurat puiden lomasta
liikenteen etäisen huminan
sekoittuneena tuuleen
on niin kumman hiljaista
lahden vastarannalta kohoaa kaupunki
jonka varjoa pakoilen
puiden lomassa
kuin kymmenenvuotiaana
vain mielikuvituspersoona puuttuu
olen vaihtanut sen
luonnosvihkoon takintaskussa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti