mistään en koskaan
ole saanut yhtä paljon
hymyä, rohkeutta,
luottamusta itseeni
kauniita muistoja mukana kannettavaksi
voi olla että mitään muita aikoja
en koskaan ajattele yhtä kaivaten
vaikka yrittäisin olla vihainen
taittuvat suupieleni väkisin hymyyn
eivätkä ne ole ratakiskot,
viljapellot, hautausmaa
tai laiturini lammella
vaan ne joiden kanssa
jaan tämän kaiken
kun lähden,
ei minulle jää tänne mitään
eivät huojuvat omenapuut tuo takaisin
minun kaupunkiani
jos täältä puuttuvat oikeat ihmiset
kun lähden
täytän huoneeni muistoilla teistä
valokuvat työpöydälle
hauskimmilla lainauksilla
tapetoin valkoiset seinät
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti