minä vihaan väsymystä,
sitä että silmiä kirvelee väärillä hetkillä
eikä voi painaa päätä alas, vajota uneen
kadota toiseen todellisuuteen
vaikka rakastan yön tunteja
niitä joiden aikana kaikki tavallinenkin
muuttuu hieman mutkikkaaksi –
pahin pelkoni:
tila jossa ei voi nukkua
silloin sekoaisin
näkisin vain varjoja siellä minne ne eivät kuulu
kohottaisin jatkuvasti ääntäni
toivoisin varmaan
hajoavani lopullisesti, kokonaan
mitä tahansa unesta,
mitä tahansa siitä ettei kukaan puhu
ettei tarvitse vastata
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti