päiväni katosi johonkin
niin nopeasti että tajusin vasta kellon käyvän yli kymmentä
en
ole
vielä
runoillut
koska:
aamulla pyykkituvassa on niin hiljaista
että varon askelia
jopa paljain varpain
ja päivällä istun oppitunneilla
vaikka ajattelin jättää välistä
ainakin kuvaamataidon
kuuntelen kuva-analyysia kunnes
kello on melkein viisi
ja kävelen pimeän keskustan poikki kirjastoon
illalla olin kai hieman naurettava
epävarmuudessa, haparoivissa ajatuksissa
pyysin anteeksi ja inhosin sitä että puhuin niin
suoraan mitä oikein ajattelin
olisin halunnut lukea siitä mitä
ehkä tapahtui Anastasialle
(mutta se varmaan oli sittenkin joku toinen,
se Anna Andersson, joku
mieleltään järkkynyt,
vaikka puhuikin sujuvaa venäjää)
mutta tartuin silti kirjaan toisesta ajasta, paikasta
toisenlaisesta maailmasta
nypin muruja petivaatteista ja tajusin
että taas on pimeä
enkä ole
vieläkään runoillut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti