17.1.2012

Nopeat tunnit

päiväni katosi johonkin
niin nopeasti että tajusin vasta kellon käyvän yli kymmentä

en
ole
vielä
runoillut

koska:

aamulla pyykkituvassa on niin hiljaista
että varon askelia
jopa paljain varpain

ja päivällä istun oppitunneilla
vaikka ajattelin jättää välistä
ainakin kuvaamataidon

kuuntelen kuva-analyysia kunnes
kello on melkein viisi

ja kävelen pimeän keskustan poikki kirjastoon


illalla olin kai hieman naurettava
epävarmuudessa, haparoivissa ajatuksissa

pyysin anteeksi ja inhosin sitä että puhuin niin
suoraan mitä oikein ajattelin


olisin halunnut lukea siitä mitä
ehkä tapahtui Anastasialle

(mutta se varmaan oli sittenkin joku toinen,
se Anna Andersson, joku
mieleltään järkkynyt,
vaikka puhuikin sujuvaa venäjää)

mutta tartuin silti kirjaan toisesta ajasta, paikasta
toisenlaisesta maailmasta

nypin muruja petivaatteista ja tajusin
että taas on pimeä
enkä ole
vieläkään runoillut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti