ihmettelen
kuinka joku ei ole koskaan katsellut puita
kun ne taipuvat lumipeittoisina kohti katua
seurannut tiiviisti varjoaan pimeässä
kuinka se kasvaa, venyy pitkäksi
kapeaksi jäisellä tiellä
minä kun en osaa muuta ajatellakaan
varjoni pituutta,
heijastuksia
sitä minä vain
että eilen istuin kylpyhuoneen lattialla itkemässä
mutta tänään nauran
pyyhin hiusvärin jäämiä pois ystäväni kasvoilta
taiteilen karkkinauhasta rannerenkaan
eikä varjojen pituus
yletä tänne asti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti