on aavemaista
muistaa istuvansa vanhan sairaalan huoneistossa
kello käy keskiyötä enkä
tahtoisi tällä hetkellä uskoa aaveisiin
tai kuolleista herääviin
eläviin nukkeihin
katoaviin peukalokyytiläisiin
ajatella entisiä potilaita
lepraan menehtyneitä, haudattuja
keltaisen autiotalon rikottuja ikkunoita
uhkaavaa siluettia aivan
pihan toisella puolella
hätkähdellä jokaista narahdusta
aukoa ovia varoen,
hiipiä villasukat jalassa
tavallista pelokkaammin
eihän vielä ole pyhäinpäiväkään,
eikä syytä sille miksi
sielut päättäisivät nousta ylös juuri
tänä yönä
kun kaikessa harkitsemattomuudessa
katsoin filmipätkiä Stephen Kingin novelleista
Hui.. Istuskelen täällä unettomana ja tuli runosta tunne että voisin käpertyä peiton alle vihdoin piiloon. Tykkään sun tavasta kirjoittaa. :-) Terv. Uusi lukijasi
VastaaPoistaTervetuloa uusi lukija! Peiton alla on yleensä aika turvallista. Sinne itsekin pakenen.
Poista